Sähköistä kaupankäyntiä

Sähköpostiini tuli tänään kutsu tutustua Stockmannin uuteen verkkokauppaan. Viesti onnitteli minua, sillä kuuluin pieneen kanta-asiakasryhmään, joka pääsi etukäteen tutustumaan verkkokaupan testiversioon. Suurelle yleisölle kauppa avautuu syksyn aikana. Aivan aluksi haluan nostaa suomalaiselle kaupalle hattua sähköiseen kaupankäyntiin siirtymisen johdosta. Kauppa ottaa nyt haparoivia ja varovaisia askeleita uudessa myyntikanavassa. Tarkalleen ottaen kyseessä ei ole enää uusi myyntikanava, sillä Stockan verkkokauppa tulee muiden maiden nettikauppoihin verrattuna sellaiset kymmenen vuotta jäljessä. Tämänkertainenkaan avaus ei ota kaupankäyntiä vakavasti, vaan kyseessä lienee paremminkin imagollinen aluevaltaus.

Päätin noudattaa kutsua ja niinpä klikkasin itseni Stockmannin piakkoin avattavaan verkkokauppaan. Sivu latautui, mutta suljin sen vajaan minuutin tarkastelun jälkeen ja jatkoin muita töitä. Minua eivät tervehtineet suinkaan etusivun erikoistarjoukset vaan kaupankäynnin pahin vihollinen: "Kerro kuka olet." Maailman suurin verkkokauppa Amazon ymmärsi jo viisitoista vuotta sitten, ettei kaupankäynnille saa asettaa mitään esteitä, ja kaupankäynnille epämieluinen vaihe eli maksaminen ja siihen liittyvät rekisteröitymiset ovat ostoprosessin lopussa. Tämä tosiasia ei ole kuitenkaan Amazonin keksimä, vaan jo vuosituhansia vanha totuus. Ennen kuin olisin päässyt selailemaan Stockmannin tuotevalikoimaa, olisi minun pitänyt rekisteröityä asiakkaaksi eli kertoa, kuka olen. Siinähän ei toki ole mitään salattavaa, mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun rekisteröitymisessä kysyttiin syntymäaikaani ja henkilötunnuksen loppuosaa, suljin sivun. En yksinkertaisesti vain ymmärrä, mihin verkkokauppa tarvitsee henkilötunnustani, jos tarkoituksenani on vain tutustua palveluun ja selailla tuotteita.

Suomalainen henkilötunnus on arvokas ja sitä tulisi käyttää harkiten. Verkkokauppa ei tarvitse henkilötunnusta mihinkään. Itse asiassa henkilötunnuksen vaatiminen verkko-ostoksissa saa koko henkilötunnusinstituution tuntumaan halvalta ja arvottomalta. Väärissä käsissä tunnus avaa tien identiteettivarkauksille, enkä usko, että yksikään verkkokauppa olisi niin sataprosenttisesti suojattu, etteikö tietojen vuotaminen jossakin vaiheessa olisi mahdollista. Uutisia varastetuista asiakastiedoista kantautuu tavan takaa tänne Pohjolaankin, mutta tässä vaiheessa kuuluu sanoa, etteivät vastaavanlaiset ongelmat koske Suomea. Verkkokauppa ei tarvitse henkilötunnusta mihinkään. Stockmann oli asettanut kaupankäynnille esteen, eikä minusta näin ollen tullut heidän verkkokauppansa koekäyttäjää. Olen ostanut paljon tavaroita erilaisista verkkokaupoista eri puolilta maailmaa. Koskaan en ole vielä antanut nimeni, osoitteeni ja luottokorttini numeron lisäksi mitään muita henkilökohtaisia tietoja, ja aina ovat rahani kaupassa kelvanneet ja tavarat tulleet perille pitkienkin matkojen takaa.

Stockan verkkokauppa ottaa todella varovaisia ensiaskeleita. Ymmärrän, että henkilötunnusta voidaan käyttää siinä tapauksessa, että asiakas ei maksa ostoksiaan. Saatavat on helpompi jättää perittäviksi, kun velallisen kaikki strategiset tiedot ovat jo tiedossa. Yrittäjät kutsuvat tätä riskien minimimoiseksi. Asiakkaalla on yhtä suuri syy olla luottamatta myyjään. Mikään ei takaa, että tavarat koskaan tulevat verkkokaupasta. Miksi siis kaupankäynti alkaa jo ovella epäluottamuksen merkeissä? Eikö olisi silloin parempi luopua yrittäjyydestä ja antaa tilaa rohkeammille? Onneksi voin tehdä valintoja ja tällä kertaa valintani oli Stockmannin verkkokauppaa kohtaan kielteinen. Toivotan kuitenkin onnea ja menestystä kaupankäynnille, vaikka vähän myöhässä ollaankin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Julkaistu

Maanantaina 13.9.2010 klo 18:09

Linkki

Sähköistä kaupankäyntiä

Edellinen

Karhukaverit Senaatintorilla

Seuraava

Pyörien kuljetus lähijunassa

Avainsanat

• Internet
• shoppailu