Doxie Go -miniskanneri

Paperiton toimisto on tehnyt tuloaan jo kolmisenkymmentä vuotta. Paperittomuutta povattiin pian mikrotietokoneiden yleistyttyä toimistojen työvälineinä. Tarkalleen ottaen paperin käytön määrä oikeastaan vain kasvoi, kun henkilökohtaiset tulostimet ilmestyivät mikrojen kylkeen. Tulostaminen oli yhtäkkiä äärimmäisen helppoa ja nopeaa. Paperitulosteita syydettiin surutta ja jos tekstissä oli virheitä, syntyi uusi printti vaivatta. Kopiokoneet olivat aloittaneet paperin tuhlaamisen jo vielä aikaisemmin, mutta tietokoneiden aikakausi vain lisäsi paperiteollisuuden tulovirtoja. Sähköinen viestiminen, kuten sähköposti, tekstiviestit, pikaviestit ja nettipuhelut siirsivät kiinnostuksen nopeampaan viestintävälineeseen kuin mitä paperi pystyi tarjoamaan. Älypuhelimet ja niiden mukana tulleet kuvasovellukset ja kuvien jakaminen ovat entisestään pienentäneet kirjoittimien tarvetta, vaikka valokuvien kotitulostaminen olikin jossakin vaiheessa muotia.

Doxie Go

Nykyään paperiton toimisto voi jo olla todella mahdollinen. Laskut ovat siirtyneet verkkopankkeihin ja monet sopimuksetkin allekirjoitetaan nykyään sähköisesti esimerkiksi pankkitunnuksilla. Aivan kaikesta paperista tuskin koskaan päästää eroon, mutta suuntaus turhan paperin vähentämiseksi on rohkaiseva. Mikäli jostakin vielä löytyy jotain printattua, voi sen helposti siirtää eli digitoida sähköiseen muotoon. Pöytäskannerit ovat jo vanha juttu. Skannerin puutteessa skannaan papereita ottamalla niistä yksinkertaisesti valokuvan joko taskupokkarikameralla tai älypuhelimella. Kameralla kuvatut paperit eivät kuitenkaan aivan vastaa oikean skannerin jälkeä. Matkakäyttöön ja miksei nyt ihan tavalliseenkin toimistokäyttöön löytyy mainio skanneri, joka kulkee pienen kokonsa vuoksi mukana laukussa eikä vielä pöydältäkään tilaa juuri lainkaan.

Doxie Go

Doxie Go on pienikokoinen skanneri eli kuvanlukija monipuolisilla ominaisuuksilla. Ostin hiljattain Doxie Go -skannerin ja muutaman kokeilun jälkeen voin todeta, että laite on erinomainen ja äärimmäisen helppokäyttöinen. Vaikka laite onkin kooltaan pieni, pystyy sillä skannaamaan A4-kokoisia arkkeja ja aivan pieniäkin paperilappusia, sillä värkin mukana seuraa läpinäkyvä muovitasku, jonka välissä pienetkin kuitit ja silput voi skannata mutkattomasti. Doxie on matkakäytössä aivan oivallinen. Se on akkukäyttöinen ja sen sisäänrakennettuun muistiin voi skannata jopa 450 arkkia. Laitteessa on kaksi tarkkuutta, joista 300 pistettä tuumalle riittää jo pitkälle, mutta mikäli haluaa tätäkin tarkempia kuvia, saa koneen napin painalluksella skannaamaan 600 pistettä tuumalle. Varusteluun kuuluu eri maiden sähköpistorasioihin sopivat adapterit, joten lataaminen onnistuu myös matkalla. Kuvat siirretään skannerin omasta muistista USB-kaapelilla tietokoneelle. Tarvittaessa Doxien voi kytkeä ulkoiseen tallennusvälineeseen, kuten USB-kiintolevyyn, jolloin skannaukset tallentuvat suoraan ulkoiseen muistiin. Koneen takana on lisäksi paikka SD-muistikortille, joten tallennuskapasiteettia voi kasvattaa lähestulkoon rajattomasti. Muistikorttina voi käyttää myös Eye-Fi-korttia, jolloin skannaukset siirtyvät langattomasti tietokoneelle.

Doxie Go

Ällistyttävän näppärä Doxie-skanneri on kohtuuhintainen. Perusversio maksaa pari sataa euroa. Mallistossa on myös pieni tasoskanneri, jolla voi skannailla valokuvia ja käyntikortteja. Skannerin lisäksi kannattaa samalla kertaa hankkia noin 30 euroa maksava suojakotelo, joka toimii kuljetuskotelona matkalla. Laitteen ilmettä voi vielä muuttaa vaihtamalla sen väriä. Noin kymmenellä eurolla saa seitsemän eri värin pakkauksen irtokuoria. Eye-Fi X2 langaton muistikortti lisää Doxieen Wi-Fi-yhteyden, jolloin vempeleen voi yhdistää tietokoneeseen langattomasti. Kortin hinnat alkavat noin 30 eurosta muistikapasiteetista ja niitä myyvistä kaupoista riippuen. Melko täydellisen paketin saa kotiin toimitettuna Amazon-verkkokaupasta 235 eurolla, jolloin toimitukseen sisältyy itse skanneri, kotelo ja vaihdettavat värikuoret. Tietokoneeseen asennettavan skannausohjelman voi ladata maksutta Doxien kotisivuilta, mutta ohjelman käyttö ei ole välttämätöntä, sillä kytkemällä skannerin USB-kaapelilla tietokoneeseen voi skannatut kuvat siirtää koneelle ilman ohjelmaakin. Kaiken kaikkiaan Doxie Go osoittautui erinomaiseksi hankinnaksi ja sille tulee varmasti käyttöä eri yhteyksissä.

Tekniset tiedot

malli
Doxie Go
resoluutio
300 ja 600 dpi
nopeus
8 s/sivu (300 dpi)
paperin koko
A4
tallennusmuodot
PDF, JPEG, PNG
OCR eli tekstintunnistus
sisältyy (PDF-tallenteena)
korkeus
26,7 cm
leveys
5,6 cm
paksuus
4,35 cm
paino
403 g ilman koteloa ja 468 g kotelolla
liitännät
USB 2.0 (tietokoneliitäntä ja lataus)
muisti
450 sivua
muistilaajennus
1 kpl SD-korttipaikka ja 1 kpl USB 2.0 -liitäntä
akku
sisäänrakennettu litium-ioniakku (100 skannausta/lataus)
latausaika
noin 2 tuntia
takuu
1 vuosi

Julkaistu sunnuntaina 27.4.2014 klo 11:18 avainsanalla laitteet.

Edellinen
Andy Warhol -näyttely
Seuraava
Kevätflunssa