Barcelona 2014 - osa 11

Torstai 10.7. - viides päivä

Heräsin tänään kahdeksalta paikallista aikaa makeasti nukutun yön jälkeen. Vilkaisin taas taivaalle tarkistaakseni säätilan ja sininen taivas auringonpaisteineen lupaili hyvää säätä. Viimeinen kokonainen päivä Barcelonassa tällä erää oli alkamassa eikä ohjelmassa ollut juuri mitään erikoisia nähtävyyksiä. Kaupungissa toisaalta on niin paljon nähtävää, ettei yksi viikko riitä kaikkien kohteiden koluamiseen. Aamupäivän ohjelmaksi olin joka tapauksessa valinnut käynnin Montjuïcin linnoituksessa. Paikka oli minulle entuudestaan tuttu, sillä vierailin puistossa viimeksi kahdeksan vuotta sitten. Matka kohteeseen oli helppo, sillä metro ajoi hotellilta käytännössä perille asti. Viimeiset metrit kuljin jonkinlaisella vuoristoradalla kuten viimeksikin ja pääsin näin puistoalueelle. Paikalle pääsee myös bussilla numero 150, joka lähtee Espanya-aukiolta ja kiemurtelee vuorelle useiden pysäkkien kautta noin vartissa. Suhteellisen rauhallisessa puistossa on mukavaa käyskennellä melkein luonnon keskellä, vaikka alueella ja erityisesti linnoituksen edessä suhaakin autoja ja busseja taukoamatta.

Kuva
Matti Mattila

Jonkin ajan kuluttua saavuin linnoitukselle. En muistanut, että itse linnoitukseen oli erillinen sisäänpääsymaksu, mutta ostin viiden euron hintaisen lipun päästäkseni katsomaan massiivista linnaa myös sisäpuolelta. Pääsylipun hintaan sisältyi pieni kuvitettu esittelyvihkonen, jossa kerrottiin linnoituksen historiasta. Kohde oli erittäin suosittu ja alueelle virtasi bussilasteittain vierailijoita, jotka liikkuivat suurina ryhminä eri puolilla linnoitusta. Montjuïcista oli hienot näköalat niin kaupunkiin päin kuin satamaankin, ja kameraan kertyi taas kosolti valokuvia ja videonpätkiä.

Kuva
Matti Mattila

Kierrettyäni linnoituksen otin bussin 150 Espanya-aukiolle. Montjuïcissa olisi voinut viipyä pidempäänkin vaikkapa katsomassa vuoden 1982 olympialaisten kisapaikkoja tai hulvattoman hienoa Kansallispalatsia, jossa sijaitsee Katalonian kansallinen taidemuseo. Jätin pytingin seuraavaan kertaan, sillä koko aamupäivä oli mennyt Montjuïcissa ja päivä oli kääntynyt jo iltapäivän puolelle lounasaikaan. Minulla oli nälkä ja niinpä ajoin metrolla yhdessä silmänräpäyksessä taas basilikan naapuriin Lactuca-ravintolaan syömään. Lounaan jälkeen lähdin vielä keskustaan ikään kuin ostoksille. Saatoin jo tässä vaiheessa todeta, että vajaan viikon mittainen lomamatkani Barcelonaan oli onnistunut täydellisesti ja olin vieraillut kaikissa niissä kohteissa, joissa olin suunnitellut käyväni. Säätilatkin suosivat lopulta melkein koko matkan ajan ensimmäisen maanantaipäivän sateita lukuun ottamatta. Onneksi Barcelonassa oli koko viikon ajan mukavan leutoa päivälämpötilan kivuttua vain joitakin asteita yli kahdenkymmenen asteen. Läkähdyttävää hellettä ei ollut viimevuotiseen tapaan, jolloin lämpömittarissa oli reilusti yli 30 astetta.

Kommentoi

Barcelona 2014 - osa 10

Kuva
Matti Mattila

Tibidabon alueella on suuri Barcelonan yli avautuva näköalatasanne. Kirkon tornista on kuitenkin vielä hulppeammat näköalat, joten sinne kannattaa mennä, jos on vaivautunut jo näinkin pitkälle. Tibidabo-sana juontaa juurensa kahdesta latinankielisestä sanasta tibi ja dabo, jotka tarkoittavat "annan sinulle". Sanat ovat Matteuksen evankeliumista (4:9), jossa perkele houkuttelee Jeesusta sanomalla: "Tämän kaiken minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua." Räiskin taas valokuvia kuin viimeistä päivää ja kuvasin 360-asteen videon kiertämällä huipun ympäri. Taivas oli lähes koko vierailuni ajan pilvessä ja ulkona oli miellyttävän viileätä etenkin, kun ylhäällä puhalsi vielä entisestään vilpoinen tuuli. En voinut muuta kuin ihailla jälleen kerran sanoinkuvaamattoman hienoa arkkitehtuuria ja kaikkia niitä koristeluja, jotka oli tehty mitä ilmeisimmin vaivoja ja varoja säästämättä. Tibidabon kirkko kannattaa ehdottomasti sisällyttää matkaohjelmaan Barcelonassa vieraillessaan.

Kuva
Matti Mattila

Kello lähenteli puolta kahta ja palasin takaisin basilikan työmaa-alueelle ja sen reunalla sijainneeseen Lactuca-buffet-ravintolaan lounaalle. Paluumatkalla otin bussin Kennedyn aukiolle, jonne pääsin yhdessä hujauksessa. Lactucassa söin taas noutopöydästä vatsani täyteen ja ruokailun päätteeksi suunnittelin vielä käyväni Güell-palatsissa vanhassa kaupungissa. La Ramblan läheisyydessä sijaitsevaan palatsiin pääsi näppärästi metrolla. Hyppäsin metron kyytiin ja ajoin koko matkan aina Paral-lelin päätepysäkille saakka, josta oli lyhyt kävelymatka Carrer Nou de la Rambla -katua pitkin. Güell-palatsi on yksi Antoni Gaudin (1852-1926) mestariteoksia ja taas kerran ehdottomasti vierailemisen arvoinen kohde. Minulta oli leuka pudota sijoiltaan, kun tuijotin niin ällistyneenä ja suu ammollaan kaikkea tuota uskomatonta upeutta. No niin, eivät tässä sanat riitä kertomaan rikkaan porhon Eusebi Güellin (1846-1918) säihkyvästä kaupunkiasunnosta. Kaikki vain oli niin kamalan hienoa, että kyllä tuo palatsi pitää nähdä omin silmin. Teollisuusmagnaatti Güell oli jossakin vaiheessa 1800-1900-lukujen taitteessa yksi maailman rikkaimmista miehistä, ja hänen seitsenkerroksisessa palatsissa todella näkee, mitä rahalla saa. Palatsia restauroitiin yli kymmenen vuotta ja se avautui yleisölle vuonna 2011, tosin hieman vaatimattomana, sillä huoneissa ei ole huonekaluja eikä oikein muutakaan sisustusta. Tästäkin huolimatta kerrassaan hämmästyttävä rakennus on näkemisen arvoinen. Kahdentoista euron sisäänpääsymaksu sisältää mukana kuljetettavan ääniopastuksen ja kierroksen kuvaavan vihkosen. Pienestä kännykkää niin kooltaan kuin muodoltaankin muistuttavasta laitteesta voi omaan tahtiin kuunnella selostuksia jokaisesta huoneesta. Kielivalintojakin on puolisen tusinaa mukaan lukien englanti.

Kuva
Matti Mattila

Kellon viisarit näyttivät kuutta illalla ja olin ollut matkassa melkein kymmenen tuntia yhteen menoon. Miellyttävä noin parikymmenen asteen lämpötila ja muutenkin mukavan viileä alkuilta houkutteli vielä kävelylle vanhaan kaupunkiin. Suuntasin Santa Maria del Mar -basilikalle vanhan kaupungin toiselle laidalle palatsilta katsottuna. Käväisin sisällä kirkossa, mutta taisin olla jo saanut tarpeekseni näitä pyhättöjä, kun jaksoin vaivoin kiertää kirkon sisätilan ympäri. Ehkäpä pitkät kävelyreissut, joista tänään oli kertynyt kaikkiaan yli 15 000 askelta ja lähes 13 kilometriä, alkoivat puuduttaa jalkoja, jotka odottivat jo kovasti hotelliin paluuta. Päivä onnistui täydellisesti, ja reilu 20-asteinen kesäsää suosi siedettävällä leppeydellään. Illalla hotellissa tarkistin paluukuljetukseni lentokentälle. Aiempina päivinä en ole saanut varmistusta eli lähinnä hotellilta noutoaikaa kuljetusyhtiön nettisivuilta, koska varausnumeroni oli tuntematon. Tutkin eilen tarkemmin kuljetusfirman sivuja ja löysin sieltä yleisimmin kysyttyjen kysymysten joukosta vastauksenkin kummasteluuni. Noutoaika vahvistettaisiin aikaisintaan 24 tuntia ennen lennon lähtöä, joten aikaa oli turha yrittää saada selville liian aikaisin. Tänään noutoaika oli kuitenkin ilmestynyt sivuille ja paluumatka perjantaina näyttäisi olevan edelleen aikataulussaan.

Kommentoi

Barcelona 2014 - osa 9

Keskiviikko 9.7. - neljäs päivä

Kuva
Matti Mattila

Keskiviikon ohjelmaksi olin suunnitellut käyntiä Tibidabossa. Heräsin tuttuun tapaan aamuvarhaisella ja täyttävän aamiaisen jälkeen olinkin sitten valmis lähtöön. Vilkaisin sisäpihan kuiluun, josta saatoin juuri ja juuri nähdä pilkahduksen sinistä taivasta. Säätila lupasi jälleen kaunista keliä ja sehän piti käyttää hyväksi. Lähdin matkaan noin yhdeksän aikoihin, sillä halusin päästä La Sagrada Familia -basilikan torniin. Puoli kymmeneltä olin jo porttien edessä, jossa kysyin virkailijalta, olivatko tornit tänään avoinna yleisölle. Virkailija vastasi, että ensimmäisen kerran torneihin pääsee vasta viiden aikaan iltapäivällä. Jatkoin kysymällä olisiko minun pitänyt hankkia lippu etukäteen ja näytin jäsenkorttiani. Siihen portinvartija ei enää osannut sanoa mitään, vaan kehotti kääntymään lipunmyynnin puoleen. Menin lippuluukulle ja pyysin lipun torniin. Sain sen heti samoin kuin pääsylipunkin, enkä taaskaan maksanut lystistä mitään näytettyäni Amics-jäsenkorttia. Pääsin torniin välittömästi ilman jonottamista ja tällä kertaa nousin Kärsimysfasadin puoleiseen torniin, jossa en ole ennen käynyt. Näköalat olivat huikeita ja osin henkeäsalpaavia. Ylhäällä korkeuksissa tuntui vielä viileältä, sillä aurinko ei ollut ehtinyt lämmittää ilmaa ja taivaallakin seilasi melkoisia pilvenvonkaleita varjostamassa. Valokuvia alkoi kertyä muistikortille nopeaa tahtia ja pari videotakin kuvasin ainutkertaisista maisemista. Matkani tämän osuuden tavoite tuli täytettyä, ja vietettyäni torneissa noin tunnin ajan aloin valmistella lähtöä seuraavaan kohteeseen.

Kuva
Matti Mattila

Päivän ehkä tärkein nähtävyys oli Tibidabon kirkko tai viralliselta nimeltään Jeesuksen Pyhän Sydämen katedraali. Matka Tibidabon vuorelle oli pitkä ja monivaiheinen. Aloitin metrolla basilikan asemalta ja vaihdoin paikallisjunaan, joka vei Tibidabon puistokadulle ja tarkalleen ottaen John F. Kennedyn aukiolle. Aivan aukion laidalla sijaitsi pienen raitiovaunun pysäkki, jonka edessä seisoi kymmenittäin värikkäästi pukeutuneita turisteja. Harmikseni neljän päivän joukkoliikennelippuni ei käynyt museoratikkaan, joten päätin kävellä vuoren juurelle, kun kerran ulkona oli kaunis ja lämmin kesäpäivä. Olisin tosin voinut ottaa myös bussin 194, joka olisi vienyt perille asti samaa reittiä kuin raitiovaunukin. Spåra oli erittäin pieni ja siihen mahtui tuskin kaksi- tai enintään kolmekymmentä matkustajaa kerrallaan ja se muistutti lähinnä museokulkuvälinettä, jollaiseksi se oli varmaan tarkoitettukin. Vuoren juurelta oli vielä matkaa Tibidabon huvipuistoalueelle, jonne pääsi kätevästi vuoristoradan kyydissä. Kartalla muutaman korttelin matka Kennedyn aukiolta vuoristoradan päätepysäkille näytti lyhyeltä. Kuten niin aina, etäisyydet kartalla johtavat harhaan ja matkat luonnossa ovatkin usein huomattavasti pitempiä. Näin minustakin tuntui, kun helteessä painelin mutkaista puistotietä yhä vain ylemmäksi. Juuri kun pääsin perille, raitiovaunu ohitti minut samoin kuin bussi, joka lähti melkein samalta pysäkiltä. Otin kävelyreissun kuntoiluna.

Kuva
Matti Mattila

Ostin menopaluulipun vuoristorataan 7,70 eurolla. Lippukassan edessä oli melkoinen hässäkkä, kun turistit eri puolilta maailmaa olivat tulleet ostamaan lippuja. Vaikka hinnat olivat selkeästi esillä, kysyttiin niitä varmuuden vuoksi vielä tiskillä. Jotkut alkoivat vasta vuoron saatuaan kaivamaan lompakoitaan repun uumenista. Lopulta jono eteni niin hitaasti, että vaunu ehti lähteä ja jouduin odottamaan seuraavaa lähtöä ties kuinka kauan. Sitten viereeni kiilasi naapurijonosta vielä tumma mies, joka ei malttanut mennä jonon päähän vaan yritti päästä eteeni siinä kuitenkaan onnistumatta, sillä pidin paikkani ja olin valmis työntämään äijän syrjään, jos tämä olisi etuillut. Näin ei kuitenkaan päässyt käymään, sillä hänen vuoronsa siinä naapurijonossa tuli juuri sopivasti samaan aikaan. Tibidabo on oikeastaan huvipuisto ja luonnollisesti monet vuoristoratamatkustajat olivat lapsiperheitä, jotka olivat matkalla huvittelemaan. Keskellä tätä värikästä huvipuistoa seisoo ällistyttävän hieno kirkko, joka valmistui niinkin myöhään kuin vuonna 1961. Temppelin rakennustyöt aloitettiin vuonna 1902, ja lopputuloksena syntyi sanoinkuvaamattoman kaunis kirkkorakennus. Kirkon kattoterassille pääsee 2,50 euron hintaisella hissilipulla ja kaikkein korkeimman tornin huipulle voi kavuta kierreportaita pitkin.

Kommentoi

Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä