Spammia postiluukusta

Roskapostilla on useita muotoja. Internetin myötä olemme tahtomattamme tutustuneet sähköpostiin tuppaaviin roskapostiviesteihin. Tämän lisäksi aiheettomat kommentit ja keskustelut työllistävät erilaisten sosiaalisten sivustojen moderaattoreita ja ylläpitäjiä. Roskapostia eli spammia tulvii ovista ja ikkunoista eivätkä postittajat tunnu jättäneen mitään välinettä hyödyntämättä. Yllätyin pari päivää sitten, kun postiluukusta oli pudonnut kynnykselle valkoinen kirjekuori. Etanaposti alkaa olla näinä päivinä yhä harvinaisempaa, joten nostin uteliaana kuoren lattialta etenkin, kun en odottanut saavani mitään kirjettä. Postileima kertoi, että kirje oli lähetetty Jamaikalta ja kuoren päällä luki Domain Renewal Group. Huolellisemmin tarkasteltuna kirje olikin lähetetty New Yorkin eräästä Jamaica-nimisestä kaupunginosasta Yhdysvalloista. Kuorta avaamatta arvasin jo, että kyseessä on rahankeruukirje. Tietysti avasin kuoren ja sain vahvistuksen epäilykselleni. Kirjeessä minua kehotettiin uudistamaan verkko-osoitteen rekisteröinti hyvissä ajoin ennen kuin se päättyy ensi vuoden tammikuussa. Uudistaminen kävisi kätevästi täyttämällä lomake ja antamalla luottokortin numero. Sitten vain vastauskuponki kuoreen, kirjekuoreen omalla kustannuksella postimerkki, kuori postiin ja huolet olisivat ohi.

Kirje näytti asialliselta. Vain eräs yksityiskohta oli pielessä. Kirjeessä minua pyydettiin uusimaan rakennusmaailma.com-verkkotunnus. Juttu alkoi käydä yhä mielenkiintoisemmaksi, sillä en omista kyseistä tunnusta eikä minulla ole sen kanssa mitään tekemistä. Kirje oli siis kaikesta päätellen huijausta ja sillä tuskin olisi oikea omistajakaan saanut tunnustaan uusittua. Rahat tai luottokortin numero olisivat todennäköisesti päätyneet epärehellisten käsiin. Kaiken lisäksi tunnuksen uusimiseksi oli tarjottu posketon, lähes 30 dollarin vuosihinta. Monista rekisteröintipalveluista tällä hintaa olisi saanut tunnuksen tarjouksesta riippuen 3-5 vuodeksi. Roskapostittajat näkevät paljon vaivaa. Mietin, miten paljon vastaavanlaisia kirjeitä lähetetään viikoittain pahaa-aavistamattomille tunnusten haltijoille ja miten paljon tällaisten kirjeiden lähettäminen maksaa roskapostittajille. Toiminnan täytyy olla kannattavaa, sillä yhdenkin kirjeen lähettäminen postimaksuineen, kuorineen ja painatuksineen maksaa arvioni mukaan 50 sentistä euroon kappaleelta ellei enemmänkin. Virallisen näköinen kirje ja houkuttelevalta tuntuva hintatarjous sekä uusimisen vaivattomuus saattaa saada monet toimimaan, joten postituksen onnistumisprosentti lienee korkea.

Vastaaminen kirjeeseen olisi tietänyt joka tapauksessa rahanmenoa. Jos olisin yrittänyt uudistaa tarjotun verkkotunnuksen omiin nimiini, yritys olisi todennäköisesti epäonnistunut, sillä oikea omistaja kaiketi uusii tunnuksensa oman rekisteröintipalvelunsa kautta. Kirjeen takana oli se kuuluisa pienellä kirjoitettu printti, jonka mukaan saisin toki rahani takaisin, jos rekisteröinti ei jostain syystä onnistuisikaan. Aivan koko summaa ei palautettaisi, sillä Domain Renewal Group vähentäisi siitä 10 % omiin kuluihinsa. Lisäksi joutuisin soittamaan Yhdysvaltoihin firman asiakaspalveluun saadakseni palautuksen. Kuulostaa kovin työläältä muutaman kympin takia, ja roskapostittaja on aina voittaja. Kaikesta päätellen saamani kirje suorastaan kerjäsi minulle ongelmia. Luonnollisesti hävitin sen aiheettomana ja samalla pyyhin mahdollisesti edessäni olleet murheet roskakoriin. Kenenkään ei tule ryhtyä minkäänlaisiin toimenpiteisiin saadessaan edellä kuvaamani kirjeen. Se on mitä suurimmalla todennäköisyydellä huijausta ja tietää ongelmia sekä rahanmenetystä ja turhaa ajankulua. Helpoiten verkkotunnuksensa voi uusia käyttämällä samaa rekisteröintipalvelua, josta tunnuksen oli aikoinaan hankkinut. Tällaiset roskapostikirjeet kannattaa tuhota paperisilppurissa ja unohtaa koko asia.

Julkaistu lauantaina 27.8.2011 klo 10:31 avainsanoilla Internet ja markkinointi.

Edellinen
Vierailla vesillä
Seuraava
Kaikuja avaruudesta