Salaiset kansiot

Noin seitsemän vuotta sitten ostin Suomen talvi- ja jatkosodan vuosilta kertovan kirjan. Teoksen oli julkaissut aikakausilehdistään tunnettu Valitut Palat ja kirjan nimeksi oli annettu melko geneerinen, mutta salamyhkäinen Salaiset kansiot (Valitut Palat, 2010, ISBN 978-951-584-869-7). Kovakantisessa järkäleessä on 320 sivua ja painoakin kilon verran. Tiiliskivi tutustuttaa lukijan ilman ennakkoasenteita tai jälkiviisautta erikoisten, harvinaisten, unohdettujen tai vaikeaselkoisten yksityiskohtien ja lähteiden kautta menneisyyden monenkirjavaan maailmaan. Tarinat keskittyvät toisen maailmansodan huomiotta jääneisiin, nykyajalle vieraiksi käyneisiin taikka tulkinnan vangeiksi juuttuneisiin tapahtumiin riippumatta poliittisesti korrekteista, ideologisista, kansallisista tai ulkopoliittisista tekijöistä. Kerronnassa keskitytään vastaan sattunutta eriskummallisuutta kaihtamatta, mutta sitä erityisesti etsimättäkään outoihin tapauksiin, asioihin ja ilmiöihin.

Valitut Palat: Salaiset kansiot

Salaiset kansiot -kirja pyrkii raottamaan sotien aikana vaiettuja salaisuuksia. Nykyään nämä salaisuudet ovat jo saaneet päivänvalon, sillä eihän kirjaa muuten olisi voinut kirjoittaa, ainakaan faktoihin nojaten. Sota-ajoista tosin on kirjoitettu lukemattomia hyllykilometrejä fiktiivisiä kertomuksia, joista osa on päätynyt lopulta selluloidille ja sitä myöten valkokankaalle. Teos on kiehtovaa lukemistoa kaikille, jotka haluavat tempautua vähänkin syvemmälle maamme talvi- ja jatkosodan aikaisiin tapahtumiin. Näin Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi voi olla ehkä isänmaallinen teko lukaista hieman isänmaan historiaa. Kirjoittajakaarti ainakin on vakuuttava ja asiantunteva. Lukija saa kuitenkin päättää, vetääkö Valittujen Palojen Salaiset kansiot veroja viralliselle historiankirjoitukselle.

Kauko I. Rumpunen (toim.)

Salaiset kansiot

Uusia ja yllättäviä tapauksia talvi- ja jatkosodan vuosilta

ISBN
978-951-584-869-7
Kustantaja
Valitut Palat

Julkaistu torstaina 2.2.2017 klo 19:39 Kirjat-luokassa avainsanoilla historia ja kirjat.

Edellinen
David Bowie -postimerkit
Seuraava
Tekniikan historia 1/2017