Piispanmunkki

piispanmunkit
Kuva
Turun kaupunki

Heinäkuu on jo kohta puolivälissä, ja kuukausihan on perinteinen suomalainen kesälomakuukausi. Jos tänä vuonna lomailun kohteena sattuu olemaan matka kesäiseen Turkuun, kannattaa nähtävyyksien lomassa piipahtaa paikallisessa kahvilassa ja nauttia kahvin kanssa muhkea piispanmunkki. Turussa nähtävyyksiä riittää, sillä lukuisten korkeatasoisten museoiden lisäksi voi vierailla jännittävässä Turun linnassa, tutustua ikivanhaan tuomiokirkkoon ja shoppailun lisäksi istahtaa Aurajoen rannalle seuraamaan kaupungin vilinää.

Turussa vaaleanpunaisella pomadalla päällystettyä munkkia kutsutaan piispanmunkiksi, kun taas muualla maassa se tunnetaan berliininmunkkina. Kannattaakin siis olla tarkkana, mitä tilaa, sillä jos erehtyy ostamaan piispanmunkin sijaan berliininmunkin, voi joutua maksamaan ylimääräistä. Piispanmunkki on tunnettu Turussa jo noin 150 vuotta, ja alkujaan munkin makea kuorrute oli valkoinen. Se viittasi arkkipiispan valkoisiin lipereihin, mikä puolestaan juontaa juurensa Turussa sijaitsevaan piispanistuimeen. Berliininmunkki on tunnettu länsinaapurissamme Ruotsissa jo 1840-luvulta lähtien nimellä berlinermunk. Naapuriimme munkki saapui Saksasta, jossa se tunnetaan nimellä Berliner Pfannkuchen. Sana munkki on ollut käytössä jo 1600-luvulta, ja se kuvaa upporasvassa pullistunutta ja paistettua leivonnaista, joka muistutti aikoinaan luostareissa eläneitä ruskeakaapuisia miehiä eli munkkeja.

Julkaistu keskiviikkona 12.7.2023 klo 18:20 avainsanoilla historia, kaupunki, loma, matkailu ja ruoka.

Edellinen
Eri lainatyypit
Seuraava
Keräilykortteja