Maailmanlopun ennusteet

Maailmanloppua on ennustettu vaihtelevalla menestyksellä jo vuosisatojen ajan. Yksi jos toinenkin oraakkeli on tulkinnut aikakirjoja ja vakavissaan ilmoittanut ihmiskunnalle niin sanotun varman tuomiopäivän. Vuosituhannen vaihde oli suorastaan maailmanlopun ennustuksen kulta-aikaa. Toistaiseksi mikään julkituotu povaus ei ole toteutunut eikä paljon pelätty Y2K sekoittanut tietokoneita mainittavasti. Yksi ennustus osui aivan lähiaikoihin, sillä erään juutalaisen rabbin Chaim Kanievskyn kerrotaan ennustaneen tuomiopäivää kuluneen syyskuun ensimmäiselle päivälle. Seuraavaa ennustettua viimeistä päivää saamme odottaa vielä mukavat viisi vuotta, koskapa yhdysvaltalainen astrologi Jeane Dixon (1918-1997) veikkasi Harmageddonia vuodelle 2020.

Maailmanlopun aikajana

Jeff Fletcher on koonnut joukon maailmanlopun ennusteita havainnolliselle aikajanalle. Kuvaan on sijoitettu kunkin ennustetun vuoden kohdalle piste, josta avautuu tarkempia tietoja hiirellä osoittamalla. Pisteet on väritetty sen mukaan, mikä uskontokunta mitäkin povausta edustaa. Ennustuksen yhteydessä on kuvake, joka puolestaan kertoo uskontokunnan lisäksi ennustajan taustan eli onko kyseessä uskonnollinen tyyppi, tiedemies vai muutoin vain päästään sekaisin oleva henkilö. Aika-akselin skaalaus eli asteikko muuttuu 1500-luvun kohdalla ja jatkuu siitä eteenpäin 20 vuoden välein sadan vuoden sijaan. Yksi tunnetuimmista apokalypseistä on mayojen kuuluisa kalenteri, josta ennustettiin maailmanloppua vuodelle 2012. Noh, aurinko nousi sitten kuitenkin seuraavana päivänä, ja monet tietäjät ja vastaavat druidit joutuivat tarkistamaan ennustuksiaan. Vielä tässä on mahdollisuuksia päättää päivänsä ennen aikojaan, sillä edessäpäin on yhä kymmenkunta tilinteon hetkeä. Saattaa kuitenkin käydä niin, että luonto hoitaa loppumme ihan omia aikojaan, mutta sitä tapahtumaa tuskin monikaan on aikanaan todistamassa.

Julkaistu keskiviikkona 4.11.2015 klo 17:56 avainsanalla tilastot.

Edellinen
Kastanjettimusiikkia
Seuraava
Kirjahaaste