Liikenneonnettomuus

Jouduin eilen liikenneonnettomuuden silminnäkijäksi. Henkilöauto oli kääntymässä ajoradalta yhdistetyn pyörätien ja jalkakäytävän yli oikealle talon edustalla olevalle pysäköintipaikalle. Samaan aikaan pyörätiellä ajoi pyöräilijä auton kanssa samaan suuntaan. Auto kääntyi suoraan pyöräilijän eteen sillä seurauksella, että polkupyörä osui auton oikeaan etukulmaan ja pyöräilijä lensi fillareineen noin viiden metrin kaaressa konepellin yli ja mätkähti asvaltilla pinnoitetulle kadulle. Olin juuri samaan aikaan ylittämässä katua noin 50 metrin päässä ja näin, miten polkupyörä lensi ilmassa. En varsinaisesti nähnyt kolaria, vaan tilanteen sekunnin parin törmäyksen jälkeen.

Kiirehdin onnettomuuspaikalle ja näin uhrin vaikeroivan jalkakäytävällä. Paikalle oli jo ehtinyt pysähtyä pari muutakin silminnäkijää, jotka soittivat ambulanssin ja poliisin. Apua oli soitettu paikalle. Meidän sivullisten tehtäväksi jäi estää lisäonnettomuuksien syntyminen ja varmistaa, ettei uhri ole hengenvaarassa. Onneksi pyöräilijä oli selvinnyt mitä ilmeisimmin pelkällä aivotärähdyksellä ja asvaltti-ihottumalla. Polkupyöräilijä oli lyönyt päänsä katuun, koska otsassa oli pahan näköinen jälki. Pyöräilijä olisi säästynyt näiltäkin vammoilta, jos hän olisi käyttänyt pyöräilykypärää. Fillaristi oli kaiketi ottanut ilmalentonsa vastaan käsillään, sillä ne olivat veriset raahauduttuaan metrin tai pari pitkin asvalttia.

Kuva
Matti Mattila

Uhri halusi väkisin nousta ylös. Yritimme rauhoitella häntä ja saada hänet pysymään makuuasennossa kadulla. Tästäkin huolimatta pyöräilijä nousi ylös ja alkoi haparoida ympäriinsä. Kaikesta saattoi päätellä, että tälli päähän oli sekoittanut kaverin tasapainoelimet pahanpäiväisesti. Pyöräilijällä ei ehkä ollut murtunut luita, koska hän pystyi haparoimaan ja huojuen seisomaan. Uhri oli sokissa, sillä hän halusi siltä seisomalta jatkaa matkaansa kotiin. Pyysin häntä rauhoittumaan ja pysymään paikoillaan. Uhri nosti kuitenkin pyöränsä pystyyn, mutta kerroin hänelle sen olevan rikki. Eturengas oli vääntynyt muodottomaksi ja runko oli murtunut ja vääntynyt törmäyksen voimasta (kuva 1). Kerroin hänelle myös, ettei hän voi lähteä onnettomuuspaikalta ennen kuin on saanut ensiapua ja poliisi antaa luvan poistua paikalta.

Kuva
Matti Mattila

Muut silminnäkijät vaihtoivat yhteystietojaan. Onnettomuusauton kuljettaja oli tyynen hiljainen ja ehkä pelästynyt tapahtuneesta (kuva 2). Kävin katsomassa auton vaurioita. Ne olivat melkoiset, sillä oikean etukulmaan oli syntynyt syvä lommo. Maalipinnassa näkyi selvästi polkupyörän eturenkaan jäljet. Törmäyksen on täytynyt olla erittäin voimakas aiheuttaakseen autolle niinkin isot vauriot. Kuski tosin kertoi, että osa kolhuista oli ollut ovessa jo ennestään. Kolari oli tyypillinen liikenneonnettomuus. Autoilija oli kääntymässä ajoradalta ja kaiketi epähuomiossaan unohtanut seurata kevyttä liikennettä. Kiireelläkin on saattanut olla tekemistä onnettomuuden syntymiseen.

Kuva
Matti Mattila

Ambulanssi saapui melko pian (kuva 3). Uhri saatettiin ambulanssiin, ja hän sai nopeasti ensiapua. En usko, että pyöräilijä olisi vammoillaan kovin pitkälle päässyt. Kotimatka olisi todennäköisesti katkennut pyörtymiseen. Toisinaan onnettomuuden uhri tajuaa vasta vähän ajan kuluttua, mitä on tapahtunut. Tämän vuoksi onkin viisaampaa jäädä odottamaan ammattitaitoista ensiapua ja noudattaa hoitajien ohjeita. Ikävän näköiset haavat ja ruhjeet paikattiin ambulanssissa. Tällaisten katujen kohtaamisten jälkeen voi olla syytä ottaa jäykkäkouristusrokotus tai jotain vastaavaa tehokasta hoitoa. Avonaisista haavoista kun voi saada kaikenlaisia taudinaiheuttajia likaisilta kaduilta. Uhri kuljetettiin pyöränromuineen varmuuden vuoksi sairaalaan.

Kuva
Matti Mattila

Poliisin saapumiseen meni noin reilut puoli tuntia (kuva 4). Silminnäkijöiden on syytä jäädä tapahtumapaikalle, kunnes poliisi antaa luvan poistua. Jokaisen liikenneonnettomuuteen osallisen tai onnettomuuspaikalle saapuvan velvollisuus on antaa loukkaantuneille ensiapua, varoittaa muuta liikennettä ja tarvittaessa hälyttää apua. Ensiavun ja poliisin saa paikalle soittamalla yleiseen hätänumeroon 112. Poliisi kuuli silminnäkijöitä kutakin erikseen ja kirjasi havainnot ylös. Samaan aikaan toinen poliisiviranomainen valokuvasi tapahtumapaikkaa. Silminnäkijöidenkin on hyvä ottaa onnettomuudesta valokuvia kamerakännykällään. Kännykän kamera kannattaa asettaa parhaalle mahdolliselle tarkkuudelle ja tilanteesta tulisi ottaa jo heti alussa kuvia, jotta myös alkuasetelma saadaan dokumentoitua. Valokuvaamisessa on syytä noudattaa intimiteettisuojaa ja pyrkiä kuvaamaan henkilöitä siten, ettei heitä välttämättä tunnisteta. Silminnäkijöiden ottamat valokuvat auttavat tutkivaa poliisia selvittämään onnettomuutta.

Toiminta onnettomuuspaikalla

Liikenneonnettomuuden silminnäkijäksi joutuminen ei ole aivan jokapäiväistä. Ihmiset toimivat tällaisissa tilanteissa usein jonkin mielessään olevan kaavan mukaan tai vain vaistonsa varassa. Olen koonnut oheiseen listaan muutamia ohjeita, joiden mukaan olisi hyvä toimia onnettomuuspaikalla.

  • Selvitä, mitä on tapahtunut.
  • Pelasta välittömässä hengenvaarassa olevat ihmiset.
  • Siirrä loukkaantuneet turvalliseen paikkaan.
  • Estä lisäonnettomuudet.
  • Varoita muita.
  • Tee hätäilmoitus numeroon 112.
  • Varmista uhrin hengitys ja sydämen toiminta.
  • Tyrehdytä suuret verenvuodot.
  • Jatka ensiapua.
  • Opasta auttajat paikalle.

Onnettomuustilanteessa on pysyttävä itse rauhallisena. Varmista, voitko antaa ensiapua. Tärkeintä on ihmishenkien pelastaminen. Onnettomuuspaikalla on hyvä kirjata muistiin sellaisia jälkiä, jotka ohiajava liikenne voi hävittää. Tämä on tärkeää erityisesti talviaikana, jolloin lumisade saattaa nopeasti peittää jäljet. Matkapuhelimen kamera on erinomainen apuväline.

Animaatio
Matti Mattila

Tein onnettomuudesta lyhyen animaation. Kolariasetelma oli sen verran klassinen, että saatoin rekonstruoida tapahtumat animaatiolle, vaikka en nähnytkään varsinaista yhteentörmäystä. Yhteenotto oli juuri tapahtunut, sillä näin vain pyörän lentävän ilmassa. Tästäkin tapauksesta on syytä oppia jotain. Onnettomuus osoitti jälleen, miten pyöräilijän on syytä suojata päänsä pyöräilykypärällä. Pyöräilyhanskat olisivat estäneet pahimmat kosketukset asvalttipinnan kanssa. Pyörällä kaatumistakin voi opetella. Äkkipysäytyksen jälkeen irtonaiset kappaleet, kuten tässä tapauksessa polkupyörä ja uhri, jatkavat fysiikan lakien mukaan matkaansa. Ihmiset ottavat alastulon usein vaistonvaraisesti vastaan käsillään. Tästä voi olla seurauksena ranteiden murtuminen, ja monet rullaluistelijat käyttävätkin erityisiä hansikkaita, joissa on ranteita suojaava vahvistus.

Autoilijoiden tulee ottaa huomioon kevyt liikenne. Tämänkin autonkuljettajan kiire päättyi lähes kaksi tuntia kestäneeseen seisahdukseen. Kaikki ne vuosien aikana kiirehtimisellä säästetyt vaivaiset pikkuminuutit tuli tuhlattua korkoineen tässä yhdessä onnettomuudessa. Aikaa kuluu lisää mahdollisissa poliisikuulusteluissa, vakuutuskorvausten käsittelyssä ja pahimmillaan oikeuden istunnoissa. Liikennekuri on hälyttävästi höltynyt. Autoilijat ajavat surutta päin punaisia valoja ja jalankulkijat saavat olla varuillaan, etteivät jää auton alle. Toivottavasti tämä onnettomuus opetti kaikille osapuolille jotain ja ennen kaikkea varovaisuutta liikenteessä.

Julkaistu lauantaina 31.5.2008 klo 10:38 avainsanoilla liikenne ja tapahtumat.

Edellinen
Perjantaipulma 22/2008
Seuraava
Plurk