Kunnallisvaalit 2008

Hyvä tulee.
Kuva
Toivotalkoot

Kunnallisvaalit lähestyvät. Maanantaina oli sinne tänne kadunkulmiin ilmestynyt vaalimainostelineitä, jotka odottivat pystyttämistään. Puolueet ovat hioneet ohjelmiaan jo pitkään. Viimeistään kesän jälkeen jokainen puolue oli julkaissut vaaliohjelmansa. Ehdokasasettelu on ollut täydessä vauhdissa ja saatu päätöksen. Seuraavana ehdokkaat kilvan kertovat itsestään ummet ja lammet. Vaalikoneet kysyvät kunkin ehdokkaan näkemystä päivänpolttaviin asioihin. Koneiden vastauksista voisi kerätä ehdokkaan profiilin ja samalla tarkistaa, vastaako henkilö samalla tavalla samantyyppisiin kysymyksiin vai vaihtelevatko vastaukset vaalikoneen mukaan. Kunnallisvaalien ennakkoäänestys alkaa kahden viikon kulutta eli 15. päivä keskiviikkona. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 26. lokakuuta.

Äänestäminen on jälleen ajankohtaista. Ehdokkaan valinta on joillekin vaikeaa ja siksi vaalikoneet ovat hyvänä apuna sopivan valtuutetun löytämiseksi. Jotkut ovat jo päättäneet, ketä äänestävät. Puolueuskollisille äänestäminen onkin helppoa, sillä aate nyt velvoittaa äänestämään vähintäänkin oman puolueen väkeä. Osa ei äänestä lainkaan. Me, jotka äänestämme, päätämme aikanaan myös näiden äänestämättä jättäneiden puolesta. Äänioikeutensa käyttämättä jättäminen on kuin avoin valtakirja valtaapitäville. Päätöksistä ei periaatteessa voi valittaa, mutta demokratia on tehnyt tämänkin mahdolliseksi. Turhasta valittaminen on ikään kuin uusi äänestys, jossa mitataan ei niinkään ihmisiä vaan asioita. Paras tapa ajaa omia etujaan on luonnollisesti äänestää päättäjäksi sellainen henkilö, joka ajattelee samoin kuin äänestäjänsä ja toimii myös siten. Ihmiset vain ovat niin kovin kärsimättömiä, etteivät jaksa odottaa tuloksia. Päätökset syntyvät nimittäin joskus tuskastuttavan hitaasti. Valituksella puolestaan saadaan nopeasti pitkäänkin haudutettu päätös ja sen toimeenpano pysäytettyä. Nyt on kuitenkin taas pian aika valita demokraattisesti edustajat kunnanvaltuustoon. Äänestämällä voi siis parhaiten varmistaa omien etujensa toteutuminen kunnallispolitiikassa.

Julkaistu keskiviikkona 1.10.2008 klo 19:10 avainsanoilla politiikka ja vaalit.

Edellinen
Spartacuksen poika
Seuraava
Sijamuotojen muistisääntö