Kevät 2019 Liedellä

Varmoja kevään merkkejä on alkanut ilmaantua. Kevät tulee keikkuen, ja siitä todisteena ovat vaihtelevat säät sateineen ja auringonpaisteineen. Muitakin varmoja kevään merkkejä on ollut ilmassa jo jonkin aikaa. Kauppojen kylmätiskeihin ilmestyivät mämmiropeet aikoja sitten. Hiljattain ilmestyi myös Lidl-päivittäistavarakauppaketjun uusi Liedellä-kevätnumero (1/2019). Ajankohtaan nähden lehti luonnollisesti keskittyy kevään herkkuihin, joista osa sopii pääsiäisen ruokapöytään. Jos joskus 1960-luvulla ihastuit ruokaravintoloiden lämpimiin voileipiin, nyt on taas mahdollisuus sukeltaa ajassa viitisenkymmentä vuotta taaksepäin ja valmistaa ihania klassikoita. oopperaleipä, metsästäjänleipä ja oskarinleipä ovat täyttäviä pienannoksia, jotka syntyvät pienellä vaivalla.

Liedellä 1/2019

Lisää herkullisia reseptejä lehdessä on peräti 39. Näillä kotikokki loihtii esimerkiksi kolmen sitruksen uunilohen, appelsiiniyllätyksen ja suklaisen marenki-pashakakun. Lehden juttuartikkeleissa piipahdetaan maitotilalla ja tutustutaan kuin vastapainoksi kasvisperäisiin maidontapaisiin juomiin. Sitruksen kuuluvat niin ikään kevään ruokasortimenttiin, ja niistä syntyvät monet maukkaat syötävät, kuten paahdettu greippisalaatti ja sitruunainen broileripasta. Liedellä-lehden isot ja värikkäät valokuvat saavat veden herahtamaan kielelle. Lehden ulkoasuun on todella panostettu. Tämänkertaisessa numerossa on neljäkymmentä sivua, joista moni löytää itselleen luettavaa reseptien ja helppojen vinkkien muodossa. Lehden voi noutaa maksutta lähimmästä kaupasta. Liedellä-lehdet ovat osoittautuneet onnistuneiksi ja kiehtoviksi julkaisuiksi. Odotankin innolla jo seuraavaa kesäkuussa ilmestyvää numeroa.

Julkaistu lauantaina 23.3.2019 klo 11:32 Lehdet-luokassa avainsanalla ruoka.

Edellinen
Unohtumaton pelielämys
Seuraava
Oskarinleipä