Kesätorilla

Hakaniemen torilla on kuun ensimmäisenä sunnuntaina aina suuret markkinat. Tällaisena kauniina ja aurinkoisena päivänä, kuten tänään, tori oli mustanaan väkeä. Toriyleisön lisäksi paikan kansoittivat myyjät ja kaupustelijat läheltä ja kaukaa. Tarjolla oli monenlaista tavaraa. Ilman täytti sieltä täältä tulvahteleva muurinpohjapannulla paistetun räiskäleen tuoksu. Toisinaan kojusta nousi vastapaistettujen munkkien tai voissa paistettujen muikkujen houkutteleva aromi. Pienet kahviteltat olivat sulassa sovussa hedelmä- ja vaatekauppiaiden välissä. Vanhan ajan kunnon Helppo-Heikkejä ei juuri näkynyt, mutta myyjien kirjo ja väri oli sitäkin moninaisempi. Kirpputorilla pääsivät satunnaiset sunnuntaikaupustelijatkin kokeilemaan torikaupan iloja ja ehkä vähän onneakin. Vaikka torikauppa ei olekaan vain suomalainen ilmiö, oli tänään aistittavissa torilla pienoinen eurooppalainen tuulahdus. Hetken saattoi tuntea olevansa pienen ranskalaisen kaupungin kauppatorilla auringon lämmittäessä mukavasti ja ihmisten pyöriessä uteliaina ympärillä.

Julkaistu sunnuntaina 4.6.2006 klo 17:49 avainsanalla shoppailu.

Edellinen
Kesäkauden avajaiset
Seuraava
Vanha kotiaine