Kassi pornoa

Koronatilanne on jälleen muuttunut huolestuttavaksi. Tartuntojen määrät ovat lisääntyneet eikä epidemialle tunnu näkyvän loppua. Joku on jo ehättänyt todeta, että jokainen suomalainen saa tartunnan ennen pitkää. Epidemian alkuaikoina sulkeuduttiin neljän seinän sisälle, eikä eristäytyminen taida taaskaan olla kaukana. Mikäli sitä jälleen joutuu elämään omissa oloissaan, pitänee keksiä jotain viihdykettä pitkiin iltoihin. Yksi hauska ajanviete on laatia tutuista sanoista anagrammeja. Siinä aika kuluu kuin siivillä.

Kuva
Sven Brandsma

Anagrammi on eräänlainen kielen sanoilla leikittely, jossa sanan tai pitemmän ilmauksen kirjainten järjestystä muuntelemalla muodostetaan uusia sanoja tai ilmauksia. Sana anagrammi on muodostettu kreikan kielen sanoista ana ja gramma, jotka tarkoittavat uusi kirjain tai vaihtokirjain. Anagrammeja voi muodostaa mistä kielen ilmauksista tahansa, mutta erityisen usein niitä muodostetaan nimistä. Yksi tunnetuimmista anagramminimistä on salanimi, iskelmärunoilijanimimerkki Orvokki Itä, joka toisin kirjoitettuna on Toivo Kärki. Nimen taakse ei suinkaan kätkeydy tunnettu säveltäjämme vaan toinen aikalaisensa Reino Helismaa. Muita hauskoja anagrammeja tunnetuista nimistä ovat esimerkiksi rento ja lahna (Tarja Halonen), ilmeinen näätäjatke (Anneli Jäätteenmäki), öisin unialtis (Sauli Niinistö) ja arvoitus koko ihminen (Mauno Henrik Koivisto).

Sana "koronapassi" on juuri nyt kaikkien huulilla. Tästäkin sanasta voi muodostaa lukuisia hauskoja anagrammeja, joista parhaimpia olen koonnut alla olevaan listaan. Jos anagrammien tuottaminen tuntuu vaikealta tai hitaalta, voi uusia sanoja generoida myös netin työkaluilla. Illanvieton voi aloittaa vaikkapa Arrak anagrammit -sivustolta.

Koronapassi-anagrammeja

  • Aki porsas on
  • askin proosa
  • Assi Karpo on
  • Kai porsas on
  • kaino porsas
  • kassi orpona
  • kassi pornoa
  • kassi porona
  • kissa orpona
  • kissapornoa
  • koiras nopsa
  • kori sanopas
  • korissa onpa
  • korissa pano
  • kosi porsaan
  • nirso kopsaa
  • nokia porsas
  • opin orkassa
  • oranssi pako
  • osinko paras
  • Oskari Nopsa
  • Oskari onpas
  • Ossi parka on
  • Ossi Parkano
  • painos roska
  • Pasi roska on
  • passari onko
  • passi rakoon
  • pino orkassa
  • pinossa rako
  • Pirkassa oon
  • pisara onkos
  • pissa rakoon
  • pois rakas on
  • poni orkassa
  • Porin osakas
  • Posion rakas
  • rokin paossa
  • roskia onpas
  • roskispanoa
  • saksi pornoa
  • saksin poroa
  • sanaksi orpo
  • sanaksi poro
  • sanaksi ropo
  • Sari onkos pa
  • sisar pakoon

Julkaistu lauantaina 11.12.2021 klo 10:58 avainsanalla lingvistiikka.

Edellinen
Houkuttelevat ulkomaalaiset vedonlyöntisivustot
Seuraava
Korttipelien historia