Ilmastodieetti

Ilmaston lämpeneminen on synnyttänyt paljon keskustelua mutta varsin vähän tekoja. Konkreettisia toimia ei ole katukuvassa juuri näkynyt, vaikka esimerkiksi energian säästäminen on helppoa ja yksinkertaista. Kovin paljostakaan ei välttämättä tarvitse edes luopua tehdäkseen pienen ekoteon päivittäin. Vinkkejä säästämiseen löytyy monilta nettisivuilta ja muista lähteistä, joten ainakaan tiedon puutteesta ole kysymys. Pääkaupunkiseudun kunnat ja isot energiatoimijat ovat koonneet kattavan Ilmastoinfo-sivuston, josta löytyy paljon informaatiota ilmastomuutoksesta ja linkkejä aiheeseen liittyville muille sivustoille.

Ilmastoinfossa voi osallistua myös kilpailuun laatimalla oman ilmastodieettinsä. Oma dieettini sisälsi hyvin tavanomaisia energiansäästötoimia. Syömällä vain sopivan kokoisia annoksia ei ruokaa tarvitse heittää pois, ja yksistään näin säästyy 210 kiloa hiilidioksidipäästöjä vuodessa. Kuivaamalla pyykit narulla kuivausrummun sijaan säästää 345 kiloa ja käyttämällä julkisia kulkuvälineitä kolme kertaa viikossa noin kymmenen kilometrin pituisiin työmatkoihin saa säästettyä 420 kiloa. Luvut ovat melkoisia ja panevat miettimään, mihin kaikki tuo hiilidioksidi päätyy. Energian säästäminen kannattaa siitäkin huolimatta, vaikka mitään ilmastomuutosta ei koskaan olisi uutisoitukaan. Pienemmät päästöt pitävät ympäröivän ilman puhtaampana ja roskien välttäminen paikat siistinä. Pienet säästötoimet voi aloittaa ilmastoinfon vinkeillä jo tänään.

Julkaistu lauantaina 23.10.2010 klo 17:41 avainsanalla energia.

Edellinen
Tavallinen työpäivä
Seuraava
Soviet dada