Vuorikatu

Viime sunnuntaina kerroin vanhasta valokuvasta Helsingin Vilhonkadulta. Yli satavuotiaan valokuvan on ottanut I. K. Inha (1865-1930) vuonna 1908. Samalla kertaa tämä Suomen yksi tunnetuimmista kuvaajista otti muitakin valokuvia eri puolilta pääkaupunkia. Kuvat oli tarkoitettu ensimmäiseen Helsingistä kertovaan turistioppaaseen, ja nyt kun niiden ottajan kuolemasta on jo kulunut tovi, ovat kuvat tekijänoikeuksista vapaassa käytössä. Sunnuntainen päiväkävelyni suuntautui Kaisaniemeen, jossa Inha oli ottanut useammankin valokuvan. Vilhonkadun suuntaan otetun kuvan lisäksi kokoelmasta löytyy Vuorikadun suuntaan otettu mustavalkoinen valokuva.

Kuvat
I. K. Inha ja Matti Mattila

Vuoden 1908 Vuorikatu näyttää kuvassa kovin hiljaiselta ja autiolta. Taustalla oikealla kohoaa arkkitehti Vilho Penttilän (1868-1918) piirtämä Helsingin NMKY:n rakennus, joka oli valmistunut vuotta aiemmin vuonna 1907. Vasemmalla kuvan keskellä pilkistään Vuori- ja Vilhonkadun kulmauksessa arkkitehti John Settergrenin (1868-1917) suunnittelema ja vuonna 1902 valmistunut nelikerroksinen jugendtyylinen kivitalo, joka muutettiin vuonna 1920 SOK:n uudisrakennuksen ja sittemmin entisen pääkonttorin kanssa eheäksi kokonaisuudeksi. Rakennuskompleksia korotettiin vielä kierroksella vuonna 1923. Inha on ottanut valokuvan suurin piirtein nykyisen Kaisaniemenkadun ja Vuorikadun risteämiskohdassa. Löysin kuvaan sopivan kuvauspaikan Hakaniemen suuntaan ajavien ratikoiden pysäkille johtavalla korokkeella. Paras kuvauspaikka olisi ollut kaiketi keskellä kiskoja aivan kuten Inhan kuvassa, jossa kuvaaja näyttää seisovan keskellä Vuorikatua. Ennen autojen aikakautta tuollainen kaduilla seisoskelu vielä onnistui. Voit vertailla uutta ja vanhaa kuvaa oheisessa kuva-asetelmassa siirtämällä alalaidassa näkyvää säädintä.

Julkaistu keskiviikkona 18.3.2015 klo 18:00 avainsanoilla historia, kaupunki ja valokuvaus.

Edellinen
Skrolli 1/2015
Seuraava
3 x Romeo ja Julia