Voileivän päällystys

Vuokaleivät ovat tyypillisesti muodoltaan kulmikkaita. Paahtoleipäviipale on tästä hyvä esimerkki. Se kun on lähes neliön muotoinen. Makkaraleikkeleet puolestaan ovat muodoltaan usein pyöreitä, koska leikkelesiivu on leikattu sylinterinmuotoisesta makkarapötköstä. Kahden toisistaan erimuotoisten kappaleiden yhdistäminen voi joskus tuottaa ongelmia, ja tässä tapauksessa murheita syntyy, kun kulmikkaan leivänsiivun päälle yrittää sovittaa pyöreää makkaransiivua yrittäen samalla peittää alle jäävän leivän pinta-alan mahdollisimman täydellisesti herkullisella leikkelemakkaralla. Tuloksena on kuvan 1 osoittama melko yleinen kerrostuma, jossa pyöreät lauantaimakkaran viipaleet on vain lätkäisty paahtoleivän päälle. Asetelma ei ole paras mahdollinen, sillä leivän kulmat jäävät peitteettä eli paljaiksi.

Kaksi makkaransiivua lienee vähimmäismäärä voileipää rakennettaessa. Tällöin siivut kannattaakin ensin leikata kahtia, jolloin syntyy kaksi puolikuun muotoista palaa. Nämä asetellaan tavanomaisuudesta poiketen makkaran suora sivu kulmikkaan leivän sivun suuntaisesti kuten kuvassa 2. Toinen puolitettu makkara sijoitetaan vastaavalla tavalla mutta limpun viereisille sivuille kuten kuvassa 3. Tällä tavalla taiteiltu voileivän päällys peittää mahdollisimman hyvin koko kulmikkaan kyrsän pinta-alan eikä luomuksesta tarvitse haukata pelkkää nisua ja toisaalta kaksinkertaista kerrosta makkaraa.

Julkaistu keskiviikkona 9.5.2012 klo 19:08 avainsanalla ruoka.

Edellinen
Elinikään vaikuttavia tekijöitä
Seuraava
Kauppojen Yö