Virastotalo 50 vuotta

Kuluva vuosi on monien juhlavuosien aikaa. Tänä vuonna yksi juhlijoista on Kallion virastotalo Helsingissä. Massiivinen rakennus täyttää 50 vuotta, ja juhlan kunniaksi on pystytetty talon vaiheista kertova näyttely. Virastotalon rakennusprojekti oli aikanaan kaupungin suurin toteutettu rakennushanke ja jopa suurempi työmaa kuin aikoinaan Eduskuntatalo 1920- ja 1930-lukujen vaihteessa. Talon suunnittelu alkoi 1950-luvun lopulla. Suunnittelukilpailun voitti arkkitehtipariskunta Kaija (1920-2001) ja Heikki Sirén (1918-2013), joilla oli yhteys edellä mainittuun Eduskuntataloon, sillä maankuulun parlamenttirakennuksen suunnitteli Heikki Sirénin isä Johan Sigfrid Sirén (1889-1961). Viraston työt alkoivat Eläintarhanlahden kallioiden louhinnalla vuonna 1961 ja valmistuivat noin viiden vuoden ahertamisen jälkeen vuonna 1965. Rakennus palveli alussa myös jonkin aikaa kaupungintalona vuosina 1965-1970 varsinaisen kaupungintalon saneerauksen ajan. Rakennuksen massiivisuudesta puhuvat monet isot luvut. Talon pinta-ala on 25 000 neliömetriä eli noin neljän jalkapallokentän verran. Ikkunoita pystissä on 3 000 ja oviakin on avattavaksi peräti 1 700. Virastossa on työpaikat noin tuhannelle työntekijälle.

Eläintarhanlahden suihkulähde vasemmalla Kallion virastotalo ja oikealla Ympyrätalo
Kuva
Mika Lappalainen

Virastotalon ala-aulassa voi tutustua rakennuksen historiaan ja nykyiseen käyttöön 22.4.-29.5. välisenä aikana viraston aukioloaikoina kello 8.15-16. Kallion virastotalo sijaitsee osoitteessa Toinen linja 4 ja perille pääsee kaikilla Hakaniemen torille ajavilla joukkokulkuvälineillä, kuten busseilla, ratikoilla ja metrolla. Juhlanäyttelyn ovat toteuttaneet Helsingin kaupungin tietokeskus sekä sosiaali- ja terveysvirasto. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Julkaistu tiistaina 21.4.2015 klo 19:14 avainsanoilla arkkitehtuuri, historia, kaupunki ja näyttelyt.

Edellinen
Lukuviikko
Seuraava
Museotilasto