Turun uusi tunnus

Turun kaupunki on uusinut vaakunansa. Vuosisatoja vanhaan ja tuttuun tyyliteltyyn A-kirjaimeen pohjautuva vaakuna on saanut uuden ilmeen, kun turkulainen mainostoimisto Satumaa suunnitteli sille uuden version. Edellisen tai pitäisikö nyt vielä sanoa nykyisen vaakunan piirsi Tauno Torpo vuonna 1965. Nykyisen vaakunan 50-vuotisjuhlan kunniaksi se kokee nyt siis kasvojenkohotuksen uudella ja modernisoidulla ilmeellä, joka samalla yhtenäistää erilaiset käytössä olleet logot ja merkit. Turun vaakuna pohjautuu kaupungin sinettiin vuodelta 1309. Vaakunassa näkyvä goottilainen A-kirjain lienee peräisin Turun latinankielisen Aboa-nimen alkukirjaimesta. Tarkkaan kun vaakunaan tarkastelee, voi siitä erottaa tyylitellyn A-kirjaimen lisäksi M-kirjaimen. Nämä on tulkittu symboloivan Ave Mariaa, mikä ei liene kummastus, kun kyseessä on monogrammi yli 700 vuoden takaa, jolloin kirkolla oli vielä paljon valtaa monessa suhteessa.

Turun vaakuna

Uusi vaakuna tulee käyttöön asteittain vuoden 2015 aikana. Uudistusta on valmisteltu huolella, sillä tähän mennessä ilmettä on hiottu jo vuoden ajan. Samalla kaupungin verkkosivustot uusitaan ja digitaalisia palveluita parannetaan. Vuosien saatossa Turulle on syntynyt useita erilaisia logoja ja tunnuksia, jotka nyt yhtenäistetään uudistetulla vaakunalla sitä mukaan kun nykyinen materiaali käytetään loppuun. Uuden modernisoidun kruunuvaakunan rinnalla kaupunki käyttää edelleen neliväristä eli virallista kruunuvaakunaa ja kruunulogoa. Näitä tosin käytetään vain virallisissa ja korkean tason yhteyksissä sekä kaupunginjohtajan, kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen sineteissä ja muissa tunnuksissa. Hieno uusi vaakuna on ehdottomasti eduksi Turulle ja tulee varmasti kohottamaan kaupungin ilmettä niin netissä kuin toreilla ja turuilla.

Julkaistu perjantaina 20.2.2015 klo 17:52 avainsanoilla markkinointi ja viestintä.

Edellinen
Piste Helsinki
Seuraava
Silkinkudontaa