Mysteerikuvat

Valokuvia on otettu aina siitä lähtien, kun nykyään tunnettu valokuvaamisen perustekniikka kehitettiin 1800-luvulla. Jälkipolville on säilynyt valtava määrä historiallisia valokuvia erityisesti 1800-luvun lopulta, jolloin valokuvaaminen alkoi toden teolla yleistyä yhä parantuneiden kuvaustekniikoiden myötä. Samalla historiaan on jäänyt suuri joukko kuvia, joiden kuvaajista tai aiheista ei ole täyttä varmuutta. Joskus tällaisia kuvia kutsutaan mysteerikuviksi, koska niistä ei tiedetä juuri mitään. Yhdysvaltojen kongressin kirjasto on julkaissut joukon mysteerikuvia Flickr-kuvanjakopalvelussa. Julkaisun tarkoituksena on tunnistaa kuvien aiheet ja tunnistustyöhön kutsutaan apua ympäri maailmaa. Työ on alkanut jo tuottaa tuloksia, sillä kävijät ovat tunnistaneet osan valokuvista ja jopa liittäneet vastaukseensa tämän päivän valokuvan samasta aiheesta.

Kuva
Kongressin kirjasto

Kuvanjako on monessa mielessä erinomainen ja hyödyllinen palvelu. Amatöörit voivat jakaa kuviaan maailmalle kenen tahansa katseltavaksi tai käytettäväksi. Salaperäisiksi jääneitä kuvia voi pyytää yleisön tunnistettavaksi, kuten kongressin kirjastokin on tehnyt. Minullakin sattui olemaan yksi valokuva, jonka kuvauspaikkaa en enää muistanut 20 vuoden jälkeen. Ystävälliset vierailijat (paikalliset asukkaat) tunnistivat kuvan nopeasti, ja näin sain kuvauskohteen taas ajan tasalle. Valokuviani on myös käytetty ahkerasti niin nettijulkaisuissa kuin muissakin materiaaleissa aina lehtiartikkeleista korkeakoulun pääsykokeeseen.

Suomen museovirasto ilmoitti joulun alla julkaisevansa laajan kuvakokoelman yleisön tunnistettavaksi. Kokoelmassa on kymmeniä tuhansia valokuvia 1900-luvulta, joiden tunnistamiseen nyt toivotaan yleisön apua. Kokoelma tulee nähtäville Internetiin hiljalleen, sillä 40 000 valokuvan digitoiminen vie aikaa viraston arvion mukaan noin kaksi vuotta. Työ on kuitenkin kannattavaa, sillä kongressin kirjaston kokemuksiin perustuen yleisöllä on ällistyttävän hyvä muisti, ja vanhatkin kuvat saavat tarinansa. Museoviraston tunnistushanke saa varmasti tuloksia, ja niitä onkin mielenkiintoista jäädä odottamaan. Mysteerikuvat eivät kohta enää olekaan mysteerejä.

Julkaistu Mondayna 28.12.2009 klo 16:18 avainsanoilla historia ja valokuvaus.

Edellinen
Kauppiaiden joululahja
Seuraava
Katso-sanan lyhentäminen