Taskuliinan käyttö

Taskuliina on huolellisesti ja tyylikkäästi pukeutuvan miehen tunnusmerkki. Sitä sopii käyttää aina silloin, kun käytetään takkia. Toisin sanoen taskuliinaa ei tarvitse käyttää pelkästään puvun kanssa vaan myös irtotakin ja bleiserin kanssa ja jopa silloin, kun takin parina on farkut tai chinot. Taskuliinan käyttö ei siis ole sidottu solmion käyttöön, joten sitä voi käyttää verrattain itsenäisesti. Irtotakin taskuun sopiikin parhaiten kuvioitu silkki- tai kašmirliina.

Taittelu

Liina voidaan taitella eri tavoin. Jotkut taittelevat siihen terävät kärjet, joita tyypillisesti on kaksi tai kolme. Jotkut taas taittavat liinan yksinkertaisesti suoralla taitoksella eli ns. James Bond -taitoksella, ja vain ohut valkoinen viiva pilkottaa taskusta. Eräs tapa on vain sulloa liina puhvitaitoksella taskuun ja antaa sen pursua sieltä taiteellisen huolettomasti. Pieni silkistä tai puuvillasta taiteltu liina sijoitetaan puvun takin rintataskuun siten, että se juuri ja juuri näkyy taskun reunan yli.

Väri

Liinan taittelua ja materiaalia tärkeämpää on valita oikean värinen taskuliina. Liinan värillekin lienee useampia koulukuntia. Joidenkin mielestä vain valkoinen liina on hyväksyttävä kun taas joillekin sopii tämän lisäksi sininen ja pastellinsävyiset värit. Valkoinen on turvallinen valinta ja ehdoton formaalissa pukeutumisessa. Valkoinen taskuliina on aina ohutta puuvillabatistia ja sitä käytetään vain smokin, frakin tai saketin rintataskussa sekä hautajaisissa tai tumman puvun kanssa silloin, kun halutaan näyttää seniorilta.

Liinan väri voi olla kontrasti takin värille. Väriksi valitaan puvusta poikkeava sävy sesongin mukaan tai hillitty, pukuun sointuva sävy. Mustan takin kanssa sopii siis erinomaisesti valkoinen liina. Joulujuhliin voi valita tummanpunaisen liinan, mutta tällöin asuun ei käy samanaikaisesti punainen solmio. Taskuliina ei saisi olla solmion kanssa identtinen väreillään eikä kuvioinnillaan. Liina ei myöskään saa olla samaa materiaalia kuin solmio. Taskuliina voi tällaisissa tapauksissa sointua paidan väritykseen. Jos paita on raidallinen, niin silloin liinan väri valitaan kirkkaimman raidan värin mukaan.

Kuviointi

Värillinen liina voi vaikuttaa solmion rinnalla liiankin hallitsevalta, vaikka sen tarkoitus on yleensä vain dekoratiivinen, mutta ei suinkaan olla katseenvangitsija. Liinan kuvioinnin on oltava hillittyä. Kanttaus ei saa olla räikeästi liinasta poikkeava, ja liinassa olisi suositeltavaa olla käsinommeltu päärme. Ruudullinen taskuliina on klassinen vaihtoehto ja siten myös turvallinen valinta, mutta samalla pitää muistaa, etteivät ruudulliset tai ylipäätään kuvioidut taskuliinat kuulu tummansinisen puvun taskuun.

Monogrammi

Liinaan voidaan kirjoilla omistajansa nimikirjaimet, jolloin liina on taiteltava siten, ettei monogrammi ole koskaan esillä. Olipa liinan väri tai kuviointi lopulta mikä tahansa, pitää taskuliinan materiaalin olla korkealaatuista.

Nenäliina

Nenän niistäminen valkoiseen taskuliinaan on vakava tyylivirhe. Liinan tarjoaminen naiselle häissä tai hautajaisissa on sen sijaan suorastaan velvollisuus. Käyttöliinaksi varataan aina valkoinen puuvillalinna, joka sijoitetaan huomaamattomasti housun- tai takintaskuun. Silkkistä taskuliinaa ei koskaan käytetä nenäliinana.

Kuvat: Brooks Brothers

Julkaistu Sundayna 16.8.2009 klo 10:15 avainsanoilla muoti ja pukeutuminen.

Edellinen
Makea tarjous
Seuraava
Maakuntamatkailua - osa 1