valokuvaus-avainsanalla on merkitty 103 kirjoitusta
Esittelin puolitoista vuotta sitten erinomaisen kuvankäsittelysivuston nimeltä Picnik. Sivustolla voi muokata...
Kuvankäsittely on saanut mikrotietokoneiden yleistymisen myötä aivan uuden ulottuvuuden. Enää ei leikellä ja liimailla...
Pienen kuvatilastoni toisessa eli jälkimmäisessä osassa esittelen valokuvien määriä eräistä tunnetuista maailman...
The inauguration of the President of the United States on Tuesday 20th has activated many photographers to perpetuate...
Skotlanti on osa Yhdistyneitä kuningaskuntia. Maan pinta-ala on noin kolmasosa Ison-Britannian saaresta ja se sijaitsee...
Montage by Matti Mattila, slide frame by Gisela Giardino and horse by Walraven
Kirjoitin heinäkuussa sallitusta valokuvaamisesta julkisilla paikoilla. Artikkeli on poikinut muutamia kommentteja sekä...
KuvaMatti MattilaPian on taas aika lähettää joulukortteja. Jouluna muistetaan ystäviä ja lähiomaisia monenlaisin...
Koulujen vuosikirjat ovat hauskoja luettavia vuosien jälkeen. Ne tuovat muistoja kouluajoilta ja erityisesti hymyä...
Tänään on ollut erinomainen valokuvauskeli Etelä-Suomessa. Aurinko on paistanut paikoin pilvettömältä taivaalta, mikä...
Seinäkalenteri 2009 Vuoden päättymiseen on aikaa enää kaksi kuukautta. Kaupat ovat lähettäneet joulutervehdyksiään jo...
Meillä on tapana matkoillamme kiivetä korkeisiin nähtävyyksiin. Tällaisia ovat kirkkojen tornit, korkealle kipuavat...
Kaupungilla voi löytää mitä tahansa. Erään sunnuntaikävelyn päätteeksi vastaani tuli nimetön katu. Se oli kuin vanhasta...
Netti pursuaa mielenkiintoisia palveluita. Viimeisin tutustumiskohteeni oli viikonloppuna, kun kokeilin...
Lauantaina tarjoutui harvinainen tilaisuus valokuvata luontoa auringonvalossa, kun vierailimme viikonloppuna Turussa ja...
Valokuvaajat käyttävät kameran lisäksi lukuisia apuvälineitä. Kuvia ei oteta pelkästään tähtää-ja-laukaise...
Valokuvaamisesta on muodostunut uudelle vuosituhannelle tultaessa kaiken kansan harrastus. Yhdellä jos toisella on...
Sadekuurot eivät ota loppuakseen. Helsingissä on tällä viikolla tippunut vettä taivaalta pieninä sadekuuroina harva se...
Valokuvista voi helposti tehdä taidetta Internetin ilmaisilla työkaluilla. Big Huge Labs tarjoaa joukon erilaisia...
Olimme perjantaina kävelyllä Esplanadin puistossa. Vastaan tuli komea ja rehevä puu, jonka oksilta roikkui pitkiä...
Turun Kakola on tunnettu jo yli vuosisadan ajan pahamaineisena vankilana. Laitos sai alkunsa vuonna 1839, kun silloinen...
Muutama vuosi sitten elokuu oli kuuma ja kaunis. Sininen taivas oli pilvetön ja sää oli mitä ihanteellisin...
Esittelin muutama viikko sitten Asfalttiviidakko-valokuvamontaasin. Kerroin käyttäneeni 64 yksittäistä valokuvaa...
Kaupunkia kutsutaan joskus asfalttiviidakoksi. Vertaus on osuva, sillä kaupungit ovat viidakoiden tapaan täynnä elämää,...
Tulevaisuuden Hakaniemi saattaa näyttää aivan toisenlaiselta kuin tänään. Helsinki ei poikkea muista Suomen...