tilastot-avainsanalla on merkitty 26 kirjoitusta
Laajakaistayhteydet ovat nykyään jo arkipäivää kotitalouksissa. Nettiyhteyksien määrät kasvavat vuosi vuodelta ja...
Presidentin virkaanastujaiset innoittivat minut laatimaan pienen presidenttitilaston. Piirsin diagrammin...
Helsingin yliopiston edustajistovaalit ovat taas ovella. Varsinaiset äänestyspäivät ovat tiistaina 18. ja keskiviikkona...
Ihmisten määrä maapallolla lähestyy seitsemää miljardia. Tarkkaa väkilukua ei tiedä kukaan ja nykyinen reilusti yli...
Sunnuntaina valittu uusi eduskunta kokoontui tänään ensimmäisen kerran. Eduskunnan kokoonpano muuttui kertaheitolla,...
Tietojenkäsittelyn myötä kaikenlaisten tietokantojen määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Kansalaisista kerätään...
Kuukauden päästä pidettävät eduskuntavaalit ovat näkyvästi esillä kaikkialla. Puolueiden puheenjohtajat ovat...
Kevään eduskuntavaalien ehdokasasettelu päättyi tiistaina. Vaaleista on jo ennakkoon uumoiltu ellei historiallisia niin...
Viime vuosi oli viides blogivuoteni. Tarkalleen ottaen päättynyt vuosi oli järjestyksessä neljäs täysi vuosi, sillä...
Tapaninpäivä eli toinen joulupäivä päättää juhlallisen jouluajan. Tänä vuonna joulu osui viikonlopulle, kun joulupäivä...
Suuret asiat on helpompi ymmärtää pienoiskoossa. Maailman tämän hetken seitsemän miljardin väestö muodostaa...
Vuoden lyhintä päivää odotellessa voi tutustua aikansa kuluksi vaikkapa Googlen kirjatietokannan antimiin. Google...
Kolme kvartaalia on takana ja alkuvuoden selaintilastoon voi tehdä jo pienen silmäyksen. Sivustoni kävijätilaston nopea...
Tilasin viime kuussa kirjoja Isosta-Britanniasta. Sain viime viikon keskiviikkona eli 27. tammikuuta...
Selainmarkkinat ovat jakautuneet lähes kokonaan kahden tasaväkisen selaimen kesken. Firefox ja Internet Explorer...
Taiteileminen nykytekniikalla on avannut aivan uusia näköaloja. Pian mikrotietokoneiden yleistyttyä alkoi maailmalle ja...
Helsingin yliopiston almanakkatoimiston julkaisemasta nimipäiväkalenterista löytyy satoja etunimiä. Vuoden 2009...
Seuraan aika ajoin netissä käytäviä keskusteluja ja uutisten kommentointeja. Jos jossakin jutussa joskus sivutaan...
Pankit ja niiden palvelut kuuluvat erottamattomana osana nykyaikaisen ihmisen elämään. Harvassa ovat ne ihmiset, jotka...
Ruuan arvonlisävero laski lokakuun alussa 12 prosenttiin. Tätä ennen ruuan vähittäismyyntihinta sisälsi 17 prosenttia...
Ensimmäinen vuorokausi uuden Nokia E71 -puhelimen kanssa on sujunut loistavasti. Laite on kerrassaan erinomainen ja...
Pienen kuvatilastoni toisessa eli jälkimmäisessä osassa esittelen valokuvien määriä eräistä tunnetuista maailman...
Mieleeni juolahti selvittää, miten paljon valokuvia on otettu tutuista turistikohteista. Tällaisen pienen tilaston...
Eri ammatteja ja ominaisuuksia luokitellaan yhä sukupuolen mukaan. Yhteiskunnallisesti ei liene merkitystä,...
Kävin tänään lounaalla eräässä kahvilassa. Ruoka-annosta lautaselle kauhoessani silmäilin samalla, mitä muuta...