tapahtumat-avainsanalla on merkitty 86 kirjoitusta
Maa oli tänään valkoisena ja taivas pilkotti ajoittain sinisenä. Helsinkiin oli satanut ensilumi. Ulkoilu kysyi...
Helsinki juhlii ensi vuonna 200-vuotista pääkaupunkiasemaansa. Ensi vuonna tulee kuluneeksi kaksi sataa vuotta siitä,...
Huomenna on jälleen aikamme yksi harvinaisimmista päivistä. Tuolloin päivämäärä kirjoitetaan yksinkertaisesti ja...
Tämän vuoden Blog Action Day -tapahtuman teemana on ruoka. Vuotuinen tapahtuma kokoaa bloggaajat eli verkkopäiväkirjan...
Tänään on vietetty kansallista epäonnistumisen päivää. Tarkkaan kun kaikenlaisia teemapäiviä etsii, niin niitä taitaa...
Lauantaipäivä alkoi jälleen mukavan aurinkoisissa merkeissä. Aamupäivän lämpötila näytti noin yhtätoista astetta, mutta...
Tänään on taas ollut mahdottoman lämmin päivä Helsingissä. Keskipäivän lämpötila hätyytteli 20 asteen rajaa, mutta jäi...
Turun kirjamessut täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi kansaivälisillä messuilla vierailee nimekäs...
Turun keskustassa oli eilen vilskettä. Sen lisäksi että kaupunkilaiset olivat sankoin joukoin tulleet ostoksille...
Navakka tuuli ei haitannut kaunista ja aurinkoista kesälauantaita Helsingissä. Ihmiset olivat sankoin joukoin...
Eilen oli kesäpäivänseisaus eli vuoden pisin päivä pohjoisella pallonpuoliskolla. Kesäpäivänseisauksen aikana aurinko...
Suomen lyhyt kesä on täynnä lukemattomia tapahtumia. Heinäkuun alussa on hyvä syy käväistä Sastamalassa. Perjantaina ja...
Ylihuomenna keskiviikkona 18.5. on hyvä syy tutustua Teatterimuseoon. Museon ovet ovat tuolloin avoinna ja sisään...
Aurinkoinen aamu houkutteli ulos kaupungille shoppailemaan jo heti aamupäivästä. Suorassa auringonpaisteessa lämpö...
Nuukuusviikko on alkanut. Huhti-toukokuussa vietettävä jokavuotinen teemaviikko pärähti käyntiin heti vapun jälkeen...
Kansanedustaja Sanna Perkiö emännöi eilen perjantaina alkuillasta ajankohtaisen taidetta ja viinejä -seminaarin...
KuvaElina WarstaHelsingin keskustassa kiertää kuukauden kuluttua tiederatikka. Ratikka ajaa ensimmäistä kertaa...
Kävin tänään lounaalla Lahdessa. Läksin junalla matkaan hieman ennen puolta päivää. Tunnin junamatka taittui...
Hampaiden pesu ei sujunut entiseen tapaan eilen illalla. Prosessista puuttui jotain, joka muutti totun tavan...
Ensi talvena räjähtää ilmoille rock-komedia Muskettisoturit Linnanmäen Peacock-teatterissa. Luvassa on maailmankuuluun...
Tänään on jälleen vietetty autotonta päivää. Helsingin seudulla kyseessä oli jo 11. kerta ja kampanjan kunniaksi...
KuvaMatti MattilaHelsingin Senaatintorin ovat vallanneet värikkäät nallekarhut. Näytteillä on 142 kaksimetristä...
Maailmankuulu rockyhtye U2 esiintyi viikko sitten Helsingin olympiastadionilla. Suuren suosion johdosta bändi antoi...
Kokoomuksen puoluekokous lähestyy ja tänä vuonna se pidetään Jyväskylässä 11.-13. kesäkuuta. Kokouksen alla puolueen...
KuvaMatti MattilaHelsinki-viikon juhlinta alkaa viikon kuluttua ensi maanantaina kesäkuun kolmantena päivänä. Tänä...