shoppailu-avainsanalla on merkitty 93 kirjoitusta
Loppuvuosi on perinteisesti kiireistä aikaa. Kiireet alkavat jo hyvissä ajoin marraskuussa jatkuakseen aina...
Korittomuus on uusi ilmiö päivittäistavarakaupoissa. Monet ihmiset ovat alkaneet kerätä ostoksiaan syliin, vaikka...
Markka-aikana ei ollut lainkaan tavatonta löytää kauppojen lattioilta ja kaduilta viiden ja kymmenen pennin kolikoita...
Vain muutamaa viikkoa aikaisemmin olin joutunut pyytämään Rosson kassaa korjaamaan pankkikorttiveloituksen...
Luottokortilla maksaminen tuntuu olevan vaikeaa Suomessa. Kauppiaat eivät näyttäisi vieläkään tuntevan muita...
Olen kerran jos toisenkin valinnut sen niin sanotun väärän kassajonon. En tarkoita, että jono sinänsä olisi väärä eli...
Varma merkki kesälomien päättymisestä on koulureppujen ja muidenkin koulutarvikkeiden ilmestyminen kauppojen hyllyille...
Otan aika ajoin valokuvia esineistä, jotka sitten syvään kuvankäsittelyohjelmalla. Tähän tarkoitukseen olen jo pitkään...
Kesälomalla on hyvä tehdä pientä remonttia kotona. Vuoden aikana kertyy kaikenlaista pientä paikattavaa ja pestävää...
Vielä kymmenisen vuotta sitten Suomi oli yksi maailman johtavimmista tietotekniikan hyväksikäyttäjistä. Porskutimme...
Hakaniemen torilla on kuun ensimmäisenä sunnuntaina aina suuret markkinat. Tällaisena kauniina ja aurinkoisena päivänä,...
Olin jo pitkään suunnitellut uuden kahvinkeittimen hankkimista. Edellinen keitin täytti hiljan 12 vuotta, mutta se ei...
Asiakas palkitsee palveluntarjoajan hyvästä palvelusta. Toisaalta hyvää asiakaspalvelua tuntuu olevan vaikea saada...
Asiakaspalvelutilanteessa kaikenlainen aiheeton negatiivisuus on kuin punainen vaate asiakkaalle. Minulle kävi näin...
Pian suomalaiset saavat kaikki peruselintarvikkeensa yhdestä marketista. Ostoskoriin sujahtaisi kohta pottujen ja...
Lähes kaikilla suuremmilla kaupparyhmittymillä on jonkinlainen kanta-asiakasohjelma. Ohjelman tunnuspiirteitä ovat...
Pula-aikana Suomessa monet asiat olivat kortilla. Pula-ajasta päästiin, mutta korteista ei. Pienen hetken kansa sai...
Helsingin Stockmann on yksi niistä harvoista tavarataloista, joista saa erinomaista asiakaspalvelua. Ostin viime kesänä...