matkailu-avainsanalla on merkitty 149 kirjoitusta
Meillä on tapana matkoillamme kiivetä korkeisiin nähtävyyksiin. Tällaisia ovat kirkkojen tornit, korkealle kipuavat...
Junaliput voi ostaa nykyaikaisesti netistä. Palvelu toimii hyvin, ja matkustaja voi jopa tulostaa lippunsa itse...
YhteenvetoKahden viikon kesälomamatkamme Yhdysvaltoihin onnistui erinomaisesti. Olin suunnitellut matkan rungon...
Kolmastoista päiväKuvaMatti MattilaViimeinen varsinainen matkapäivämme kului kokonaisuudessaan kotimatkaan. Teimme...
Yhdestoista päiväKeskiviikko alkoi hieman laiskottelun merkeissä. Monet nähtävyydet oli jo nähty eikä minnekään ollut...
Yhdeksäs päiväPalasimme jälleen New Yorkiin tehtyämme muutamien päivien vierailuja Washingtoniin ja Philadelphiaan...
Seitsemäs päiväKesälomamatkamme Yhdysvalloissa siirtyi pääkaupungista Washingtonista takaisin pohjoiseen ja tällä...
Kuudes päiväKuvaMatti MattilaMatkamme puolivälin tienoilla itärannikolle rantautui helleaalto. Television...
Viides päiväKuvaMatti MattilaKesämatkamme Yhdysvalloissa oli edennyt viidenteen päivään. Aloitimme aamun lyhyellä...
Neljäs päiväNeljäntenä matkapäivänä suuntasimme junalla kohti pääkaupunkia. Washington D.C. on reilun kolmen tunnin...
Kolmas päiväKuvaMatti MattilaKolmannen matkapäivän ohjelma suuntautui Theater Districtin pohjoispuolelle. Reittimme...
Kesämatkamme Yhdysvaltoihin oli suunniteltu huolellisesti. Matkan teemana oli Yhdysvaltojen itsenäisyyteen liittyvät...
Terveisiä Yhdysvalloista! Palasimme lauantaina kahden viikon kesälomamatkaltamme Atlantin takaa. Tänä kesänä matkamme...
Sadekuurot eivät ota loppuakseen. Helsingissä on tällä viikolla tippunut vettä taivaalta pieninä sadekuuroina harva se...
Kesälomakausi on kohta alkamassa. Monet suuntaavat jälleen matkoille, kuka kotimaahan, kuka merta edemmäs...
Uusin Suomi-USA-lehti on jälleen ilmestynyt. Tuoreessa kesänumerossa riittää luettavaa, sillä mielenkiintoisia...
Matkailu on nykyään ympärivuotista. Pidemmät matkat tehdään kuitenkin edelleen kesälomalla, sillä aikaakin on kesällä...
Neuvostoliiton perustaja Vladimir Iljitsh Lenin käväisi Turussa useampaankin otteeseen. Muistoksi näistä käynneistä on...
KuvaMatti MattilaPengoin eräänä syysiltana vanhoja matkavalokuviani. Vastaan tuli eräs valokuva, jonka olin ottanut...
KuvaKevin LabiancoKaikki tuntevat New Yorkin kaupungin Yhdysvalloissa. New York on yli kahdeksan miljoonan asukkaan...
KuvaMatti MattilaKaivoin viikonloppuna esille vanhoja valokuviani. Kenkälaatikosta löytyi viitisenkymmentä hyvin...
Olen jälleen kerran koostanut lyhyen kotivideon valokuvista, joita otin lomamatkallamme Lontoossa. Tällä videolla...
Lontoo on yksi maailman suosituimmista turistikohteista. Se on Ison-Britannian pääkaupunki ja noin seitsemän miljoonan...
Kaupunkikirjat - LontooMatkailijan verraton apu on kunnon matkaopas. Kaupunkirjat-sarjan Lontoon opas oli meille...
Viides päivä - KotiinpaluuViimeinen lomapäivämme Lontoossa oli lyhyt. Aloimme pakata matkatavaroita aamupäivällä, sillä...