huvit-avainsanalla on merkitty 31 kirjoitusta
Netissä on lukuisia hupaisia kuvamanipulaatioihin erikoistuneita sivustoja. Fun Photo Box on yksi kuvien nopeaa...
Turun keskustassa oli eilen vilskettä. Sen lisäksi että kaupunkilaiset olivat sankoin joukoin tulleet ostoksille...
Navakka tuuli ei haitannut kaunista ja aurinkoista kesälauantaita Helsingissä. Ihmiset olivat sankoin joukoin...
Viikonlopun sunnuntai Helsingissä oli kaunis ja aurinkoinen kesäpäivä. Täydellinen kesäkeli houkutteli luonnollisesti...
Hämmästyttävän lyhyessä ajassa puhelimista on kehittynyt viihteen monitoimikoneita. Grafiikat ja äänimaailmat ovat...
Pilvinen sunnuntaiaamu enteili sadesäätä tai jotain sen suuntaista. Puoleen päivään mennessä pilvet kaikkosivat ja...
Eilen oli kesäpäivänseisaus eli vuoden pisin päivä pohjoisella pallonpuoliskolla. Kesäpäivänseisauksen aikana aurinko...
Helsingin raitioliikenteessä on tehty hienoisia muutoksia kesän ajaksi. Kaupunkikuvaan ilmestyi alkuviikosta uusi...
Vapunpäivän aamu Helsingissä alkoi kauniissa aurinkoisessa säässä. Vilkaisin lämpömittaria puoli yhdentoista aikaan...
Kävin tänään lounaalla Lahdessa. Läksin junalla matkaan hieman ennen puolta päivää. Tunnin junamatka taittui...
Maailmankuulu rockyhtye U2 esiintyi viikko sitten Helsingin olympiastadionilla. Suuren suosion johdosta bändi antoi...
KuvaMatti MattilaHelsinki-viikon juhlinta alkaa viikon kuluttua ensi maanantaina kesäkuun kolmantena päivänä. Tänä...
Helteinen sää on suosinut suomalaisia jo viikon. Aurinko on lämmittänyt kuin keskikesällä konsanaan ja viimeisetkin...
Vanhan sanonnan mukaan yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tietotekniikka on mahdollistanut sanojen tarkastelun...
Kävin viikko sitten katsomassa paljon kohistun Avatar-elokuvan 3D-näytöksessä. Varasin liput lauantaiaamuna netissä...
Ruotsalaista alkuperää olevaa Voddler-videopalvelua on viime aikoina hehkutettu tiedotusvälineissä näyttävästi. Siitä...
Pikkujouluja vietetään parhaillaan ja tulevina viikonloppuina. Tilaisuuksiin järjestetään usein pikkujoulumaista...
Iki-ihana Maija Poppanen saapui elokuun puolivälissä Helsinkiin. Tuolloin sai ensi-iltansa Maija Poppanen -musikaali...
Laki ja järjestys ovat modernin demokratian tunnusmerkkejä. Järjestystä valvomaan on luotu poliisihallinto, jonka...
Toisen päivän iltaTunnin nokosten jälkeen aloin valmistautua varsinaiseen matkan kohokohtaan. Tina Turner oli saapunut...
Terveisiä alkukeväisen kauniista Pariisista! Kolmen päivän lomamatka Pariisiin on takana ja kevät on nyt virallisesti...
Kehittelin jo kohta kymmenisen vuotta sitten hauskan ohjelmanumeron eräisiin pikkujouluihin. Tuolloin televisiossa...
Uutisvuoto on Yleisradion yksi suosituimmista ohjelmista. Tämä viikoittain viihdyttävä visailusarja uutisoi kieli...
Olin eräissä naamiaisissa kevättalvella vuonna 2000. Asu oli muistaakseni vapaa, ja niinpä valitsin Charlie Chaplinin...
KuvaHKTHelsingin kaupunginteatterin musikaaliproduktio The Producers eli "Kevät koittaa Hitlerille" sai ensi-illan...