3 tähden kirjoituksia on 20
Ostimme keväällä edullisesta tarjousmyynnistä Narnian tarinoiden jatko-osan. Fantasiaelokuvien genreen lukeutuva...
Kirjahyllyssäni oli lojunut jo jonkin aikaa lukematon romaani, jonka olin ostanut yhtenä kesänä eräästä...
Viikonlopun harmautta lievennettiin vuokraamalla elokuva. Hyllyltä valikoitui kohtalaisen tuore leffa: 2012. Trailerin...
Solistiyhtye Suomi on yksi kotimaisen tanssimusiikin kärkinimistä reilun parinkymmenen vuoden takaa. Pumppu teki...
Käytin tänään ensimmäistä kertaa sähkökäyttöistä Kenwood JE270 -sitruspuserrinta. Näppärä laite on hyvin muotoiltu ja...
Viikonloppu sujui rattoisasti katselemalla vuonna 2008 filmattua ranskalaista koko perheen elokuvaa Asterix...
Turvallisuus on eräs elämän perusvaatimuksia. Luonnossa turvallisuus näkyy monenlaisina suojaväreinä, panssareina ja...
Puoli vuosisataa setä on jaksanut heilua. Uusin James Bond -seikkailu koki ensi-illan viikko sitten. Kävimme...
Viikko on eteläisessä Suomessa ollut kaunis ja aurinkoinen. Alkusyksyn päivät ovat olleet ihanteellisia, mutta yöt...
Turkulainen kevyt musiikki oli erityisen tuottelias 1970-luvulta alkaen. Monet tutut artistit ja yhtyeet ponnahtivat...
Lauantai-ilta kului jälleen elokuvaa katsellessa. Levylautasella pyörähti järjestyksessään jo viides Harry Potter...
Ravintola Camppi on viihtyisä ruokapaikka ja kahvila Kampin keskuksessa. Tilava ravintolasali on erinomainen...
Shoppailun lomassa on helppo pistäytyä ravintola .temp:iin. Se sijaitsee kätevästi Stockmannin Helsingin tavaratalon...
Fantasiaelokuvien genre pullahti muotiin muutama vuosi sitten. Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogia veti mukanaan...
Kävimme taas viikonloppuna elokuvissa. Olemme jo muutaman kerran valinneet lauantain päivänäytöksen, johon on helppo...
Toimistot ovat tyypillisiä työpaikkoja länsimaisissa yrityksissä. Korporaatioissa työskentelee monenkirjavaa väkeä aina...
Kotimaisen kolmisointurockin ehdoton ja vielä lyömätön kuningas on tietysti Hurriganes. Hot Wheels -albumin julkaisusta...
Aprillipäivästä on nyt selvitty. Parhaita piloja on saanut lukea lehdistä ja kuulla tuttavilta. Aprillipilat ovatkin...
Heinäkuussa 1970 koettiin eräs kevyen musiikin historian kylmistä väristyksistä. Creedence Clearwater Revival julkaisi...
Vaaleanpunainen Pantteri on tuttu hahmo ympäri maailmaa. Pantterin seikkailut alkoivat jo hyvän aikaa sitten ja...