Lehdet-luokassa on 72 kirjoitusta
Aina silloin tällöin löytyy hieman aikaa ristikoiden ratkaisemiseksi. Aiemmin olin innokas ristisanatehtävien ratkoja,...
Maahamme ollaan parhaillaan muodostamassa uutta hallitusta. Neuvotteluja vetää Matti Vanhanen, joka myös mitä...
Varma kevään merkki on vuoden ensimmäisen Kielikellon ilmestyminen aina näin maaliskuun aikana. Uusin numero (1 / 2007)...
Kuluttajatietoutta ansiokkaasti jakava Kuluttaja-lehti täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Juhlavuoden ensimmäinen numero...
Ennusteiden mukaan maaliskuun eduskuntavaaleissa äänestäjien keski-ikä nousee ensimmäistä kertaa yli 50 vuoden...
Ennen joulua ehtii vielä mainiosti tutustumaan uusimpiin kulutusvinkkeihin. Joulu kun on tunnettu myös kulutusjuhlana,...
Suomalaiset nuoret ovat jo vuosikymmenien ajan lukeneet Suosikki-lehteä. En tee itsekään tässä poikkeusta, sillä...
Syksyn uusi Helsinki-info (29.10.) kertoo, miten liikennelaitos menettää joka vuosi noin seitsemän miljoonan euron...
Sukupolvet toinen toisensa perään ovat opiskelleet kouluissa suomen kieltä. Kansallisuusaate 1800-luvun lopulla nosti...
Ylioppilaslehti (13/2006) on selvittänyt julkkisten tyylikkyyttä artikkelissaan "Pinnallista politiikkaa". Jutussa...
Europarlamentaarikko Alexander Stubb kirjoittaa kolumnissaan Nykypäivä-lehden numerossa 32 (8.9.) Euroopan unionin...
Piraattituotteet eli tuoteväärennökset ovat lisääntyneet valtavasti viime vuosina. Ongelma alkaa olla jo niin suuri,...
Uusin Tieteen Kuvalehti (11 / 2006) kertoo mielenkiintoisessa artikkelissa, miten fyysikot tehtailevat uusia...
Gramex ry:n hallituksen puheenjohtaja Risto Ryti kirjoittaa uusimman Gramexpress-lehden (2/2006) Rytinää-kolumnissaan...
Suomen kieli elää ja muuttuu käyttäjiensä sekä maailman mukana. Kielenhuoltoamme hoitaa Kotimaisten kielten...
Lomakausi lähenee ja kevätsiivous alkaa. Näihin aiheisiin tarttuu kevään Kuluttaja-lehti (3/2006). Uusimmassa numerossa...
Ilmaisjakelulehtien määrä pääkaupunkiseudulla on jälleen kasvanut yhdellä. Uusin tulokas on V-lehti, joka on nuorille...
Suomessa on erittäin hyvin toimiva tekijänoikeusjärjestelmä. Erityisesti säveltäjien ja sanoittajien tekijänoikeudet on...
Huhtikuun City-lehti muistelee viime vuosisadan 80-lukua. Kaikki oli tuolloin auvoista ja, ah, niin ihanaa. Tämä numero...
Kotimaisten kielten tutkimuskeskus täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Varsinaisia syntymäpäiviä vietettiin jo maaliskuun...
Helmikuun Kuluttaja-lehti käsittelee jälleen mielenkiintoisia kuluttamiseen liittyviä aiheita. Digitaalisiin...
Matkustin tässä taannoin junalla ja kuten yleensä junissa, en tälläkään kertaa ollut ainoa matkustaja. Vieressäni istui...