Kirjat-luokassa on 73 kirjoitusta
Amerikkalaiskirjailija Dan Brown on jännityksen mestari. Sain juuri päätöksen jännittävän ja vauhdikkaan The Lost...
Lähes päivälleen kaksi vuotta sitten joulun alla kiertelin kauppoja eräänä viikonloppuna ja satuin siinä...
Aluksi kauhistelin tuhatsivuisen pokkarikirjan paksuutta. Se oli juuri sellainen tiiliskiveksi haukuttu nide, jonka...
Barcelonan kaupunki Espanjan Kataloniassa on maailmankuulun arkkitehdin Antoni Gaudín (1852-1926) eräänlainen...
Rock-yhtye Hurriganes on Suomen tunnetuimpiin bändeihin lukeutuva kokoonpano. Yhtyeen tuntevat hyvin varsinkin hieman...
Tiedemiehet ovat kautta aikojen yrittäneet selittää ihmisolennon syntyvaiheita. Vallalla on kaksikin käsitystä...
Löysin viime viikonloppuna kirjahyllyni lukemattomien kirjojen joukosta vielä lukemattoman kirjan. Käteeni osui vuonna...
Kesälukemistoni jatko-osa oli Alex Riderin uusista seikkailuista kertova Pelikuningas. Kirjailija Anthony Horowitz on...
Kirjat kuuluvat kesän joutenoloon. Toimettomina lomapäivinä on aikaa lueskella romaaneja ja novelleja, joihin ei vuoden...
Peter Mayle tunnetaan kaikkialla maailmassa Provence-aiheisista kirjoistaan. Aiemmin mainostoimiston johtajana toiminut...
Talviloman viimeiset päivät kuluivat laiskotellen jännittävän kirjan parissa. Ostin lomamatkallani paikallisesta...
Elämäkertojen lukeminen on usein kiehtovaa ja jännittävää. Sukellus jonkun henkilön historiaan ja eläytyminen hänen...
Englannin kielen yleisin kirjain on e. Amerikkalainen kirjailija Ernest Vincent Wright (1872-1939) tuli tunnetuksi...
Coca-Cola on yksi maailman tunnetuimmista brändeistä eli tuotemerkeistä. Tätä kaikkialle levinnyttä kolajuomaa saa...
Maailman synnystä liikkuu useita teorioita. Luomiskertomuksen lisäksi lukuisat kilpailevat luomisteoriat ovat...
Populaarikulttuuri on tuottanut vuosikymmenten aikana ison joukon julkkiksia. Osa tähdistä on tuikahtanut poptaivaalle...
Sain eräänä jouluna lahjaksi paksun kirjan. Sen nimi oli yksinkertaisesti vain Tangokuningas Olavi Virta. Kirjan oli...
Peter Mayle nousi koko maailman tietoisuuteen julkaistuaan suuren suosion saaneen Vuosi Provencessa -kirjan. Teos on...
Kirjoitin heinäkuussa tekemästäni Interrail-matkasta päiväkirjan. Kirja julkistettiin eilen Helsingissä sponsorini VR:n...
Artikulointi on osaavan ja taitavan laulajan yksi tärkeimmistä ominaisuuksista. Laulujen sanoista tulisi saada selvää,...
Peter Mayle toteutti haaveensa ja muutti Brittein saarilta Provenceen, Ranskaan työskenneltyään tätä ennen 15 vuotta...
Internetin eräänlaista 20-vuotissyntymäpäivää vietetään ensi vuonna. Tuolloin tulee kuluneeksi kaksikymmentä vuotta...
David Ogilvy (1911-1999) oli yksi aikamme tunnetuimmista ja menestyksekkäimmistä mainosmiehistä. Hänen värikäs uransa...
Pariisin metro on yksi maailman kuuluisimmista joukkokulkuvälineistä. Se on myös yksi vanhimmista maanalaisista...
Antti Hyry sai arvostetun Finlandia-kirjapalkinnon viime vuonna teoksellaan Uuni. Pian palkinnon jälkeen kirjaa...