Postimuseon kevät

Postimuseo on toiminut jo kohta satakunta vuotta. Juhlavuoteen on tosin vielä vähän matkaa, mutta eipä tuo merkkipaalu kovin kaukana ole. Postimuseohanketta käynnisteltiin jo 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, kun pääpostitirehtööri Hjalmar Lagerborg (1842-1910) alkoi koota vanhoja postiin liittyviä esineitä silloisen Postihallituksen kaappeihin ja kätköihin. Museo sai kunnolla vauhtia vasta Suomen itsenäistyttyä vuonna 1918, ja ensimmäinen postimuseo avattiin syyskuussa 1926 Helsingin Yrjönkadulla. Sittemmin museo on muuttanut moneen otteeseen. Sotien jälkeen museolle löytyi koti ensin Vaasasta. Museo muutti takaisin pääkaupunkiin 1960-luvun alussa, kun Tehtaankadulle avattiin Posti- ja lennätinmuseo. Teleliikenne erotettiin museosta omaksi museokseen 1980-luvun lopussa, ja niin Telemuseo päätyi Vallilaan ja Postimuseo muutti vielä kerran vuonna 1995 pääpostitalon alakertaan.

Postimerkkejä
Kuva
Katey Nicosia

Postimuseo joutui kuitenkin kohonneiden kustannusten vuoksi sulkemaan pääpostitalossa vuonna 2012. Uudet tilat löytyivät vuonna 2014 Tampereelta, kun Postimuseosäätiön haltuun siirtynyt museo avasi ovensa museokeskus Vapriikissa. Monien vaiheiden jälkeen Postimuseo on taas avoinna yleisölle, ja kevään ohjelma lupaa monipuolisia tapahtumia kuukausittain aina kesän kynnykselle saakka. Maaliskuun puolivälissä avautuu pääsiäiseksi Postimuseon ja Suomen postikorttiyhdistys Apollon yhteinen näyttely Pääsiäinen - kevään airut. Toinen mielenkiintoinen avaus on Postimuseon ja Rupriikin yhteinen näyttely Liikkeelle! - uuteen kotiin, joka kertoo jälleenrakennusajasta kotinsa jättäneiden karjalaisten evakoiden ja toisaalta Suomeen myöhemmin humanitaarisista syistä muuttaneiden pakolaisten näkökulmasta. Jos Tampereelle ei nyt keväällä ole asiaa, niin ainahan voi tutustua museon verkkonäyttelyihin.

Julkaistu maanantaina 2.3.2015 klo 19:08 avainsanoilla museot ja näyttelyt.

Edellinen
Eduskunnan kuva-arkisto
Seuraava
Surrealistisia kuvia