Paistettu munajuusto

Tänään teki mieli jotain pientä herkullista naposteltavaa. Olin aikeissa ostaa suklaata, mutta tulin toisiin aatoksiin törmättyäni maito-osastolla tarjousaltaaseen. Se oli täytetty pienillä kellertävillä juustopakkauksilla, ja ajattelin, että siinäpä oiva pikkupurtava illaksi pienen sherrylasillisen kanssa. Juusto oli Kolatun Ruska paistettu munajuusto, joka on vähärasvainen, lehmänmaidosta ja kananmunista valmistettu taivaallisen hyvä herkku. Maistoin aluksi vain pienen palan, mutta pian oli leikattava toinen, kolmas ja lopulta huomasin pistäneeni poskeen puolet 200 gramman pakkauksesta. Toinenkin puoli olisi varmasti tehnyt kauppansa, mutta maltoin jättää vähän huomisellekin. Tällaista herkkua on tosin sääli säästellä.

Kuva
Kolatun Vuohijuustola

Ruska-munajuusto sopii erinomaisesti salaatteihin ja perinteiseen tapaan leivän päälle. Juustosta pyöräyttää myös maittavan iltapalan paistamalla kuutioita hetken aikaa pannulla ja tarjoilemalla makupalan hillon kera. Palan päälle voi kulauttaa lasin täyteläistä viiniä tai Irish Coffeen. Ruska oli yllättävän hyvä ja maukas uusi tuttavuus. Somerolla sijaitseva Kolatun Vuohijuustola onkin niittänyt mainetta ja kunniaa monilla juustoillaan ja valittu useasti Suomen parhaaksi elintarvikkeeksi. Kotimainen delikaatti löytyy hyvin varustetuista elintarvikeliikkeistä ja lähimmän myyjän voi käydä tarkistamassa juustolan sivuilta.

Julkaistu Mondayna 31.10.2011 klo 20:09 avainsanoilla ruoka ja shoppailu.

Edellinen
Älykännyköiden vertailu
Seuraava
D-duurissa