Lukuviikko

Tänään käynnistyi Lukukeskuksen järjestämä vuosittainen Lukuviikko. Kampanja kestää nimensä mukaisesti koko viikon aina 26.4. sunnuntaihin asti. Tavoitteena on innostaa lapsia ja nuoria lukemaan enemmän. Ikävä tosiasiahan on, että erityisesti nuoret pojat lukevat vähänlaisesti, ja seuraukset ovat sitten nähtävissä jos ei nyt suoranaisena lukutaidottomuutena niin ainakin kehnona kirjoitustaitona. Hetken kun netissä seuraa kirjoitettuja kommentteja, voi vain kauhistella, miten paljon kirjoitus- ja kielioppivirheitä tekstit vilisevät. Hyvin kirjoitetuista kirjoista on apua, vaikka nykyaikaiset kirjatkin ovat sortuneet nopeaan julkaisutahtiin ja sen mukana kaiketi tahattomiin kirjoitusvirheisiin. Lukuviikon aikana sen sijaan on mahdollisuus terästää lukuharrastusta, sillä koulut ja kirjastot ympäri Suomea ovat mukana tempauksessa.

Lukuviikko

Lukuviikon aikana Helsingin kirjastoissa on monenmoista ohjelmaa. Lisää ideoita viikon viettämiseksi löytyy Lukuviikon sivustolta, jossa luetellaan esimerkiksi 10 + 1 faktaa lukemisesta. Sivuilla on myös paljon videoita niin nuorille kuin koulujen opettajillekin. Kouluille Lukuviikon sivuilta löytyy muutenkin runsaasti materiaalia, kuten monipuolisia oppituntivinkkejä. Kaiken lukemisen ei tarvitse olla koulukirjojakaan. Käteensä voi ottaa jännittävän nuorisoromaanin, jollaisia ainakin itse lueskelin koulupoikana. Silloin suosiossa olivat englantilaisen kirjailijan Enid Blytonin (1897-1968) Viisikko-sarja ja monet muut vastaavat seikkailut. Tällaisiinkin klassikoihin kannattaa tutustua, sillä ne ovat iästään huolimatta melko ajattomia tai ainakin viihteellisiä. Pienen romaanin lukee yhdessä illassa, mutta puoli tuntiakin päivässä riittää. Lukuviikon voi aloittaa lähimmästä kirjastosta.

Julkaistu Mondayna 20.4.2015 klo 17:40 avainsanoilla kirjallisuus, kirjat, kulttuuri ja tapahtumat.

Edellinen
Vaaliuurnille, hopi, hopi
Seuraava
Virastotalo 50 vuotta