Kierros Kiasmassa

Nykytaiteenmuseoon Kiasmaan pääsi tänään ilmaiseksi sisään veikkauskortilla. Käytin tietysti edun hyväkseni ja tein kierroksen vastikään remontin jäljiltä avatussa museossa, joka jo rakennuksena on näkemisen ja kokemisen arvoinen. Kevään ehdoton vetonaula on yhdysvaltalainen valokuvataiteilija Robert Mapplethorpe (1946-1989) ja hänen hieno valokuvatuotantonsa. Näyttelyssä on esillä yli 250 teosta, jotka peilaavat taiteilijan pyrkimystä kuvata kauneutta, erotiikkaa, tuskaa, nautintoja ja kuolemaa. Vaikka monien valokuvien ottamisesta on ehtinyt vierähtää jo jopa 30-40 vuotta, ovat ne yhä ajattomia ja siten ajankohtaisia.

Robert Mapplethorpe
Kuva
Robert Mapplethorpe

Museon Face to face -näyttelyssä on esillä muotokuvia. Nykytaiteesta kun on kysymys, on muotokuva saanut uuden tulkinnan. Näyttelyssä muotokuvan rajat ovat hämärtyneet, mutta perusajatus kuvan kohteen ja katsojan kohtaamisesta vastakkain on yhä jäljellä. Erityisesti mieleeni painuivat pohjoissuomalaisten poikamiesten potretit, jotka oli kuvattu autenttisessa ympäristössä. Kuvista saattoi aistia menneiden vuosien ilmapiirin, vaikka otokset eivät olleet muutamaa vuosikymmentä vanhempia. Toinen mielenkiintoinen teoskokonaisuus oli mielestäni irakilaissyntyisen Adel Abidinin videoteos Michael, joka kertoo edesmenneen popin kuninkaan Michael Jacksonin (1958-2009) reinkarnaatiosta ja ensimmäisestä haastattelusta tämän kuoleman jälkeen. Videoteos on onnistunut välittämään surullisen ja osin säälittävän kuvan maailmankuulusta viihdetaiteilijasta. Taukoamatta pyörivä parinkymmenen minuutin mittainen teos kannattaa jäädä katsomaan. Viidennen kerroksen Elementit-näyttelyssä on esillä klassiset elementit ilma, vesi, maa ja tuli. Näiden rinnalle näyttelyssä tuodaan vielä energia ja valo, joilla syntyy näyttäviä teoksia. Kiasman kevään ohjelmistossa on nyt useita viihdyttäviä näyttelyitä, joihin kelpaa tutustua vaikkapa pääsiäisen pitkän pyhän aikana.

Julkaistu Sundayna 29.3.2015 klo 12:51 avainsanoilla kulttuuri, museot, näyttelyt ja valokuvaus.

Edellinen
Totuus leijonasta
Seuraava
Kehittyvä Tampere