Joulu on jo ovella

Ylihuomenna on jouluaatto. Parin yön jälkeen on siis se monien lasten pitkään ja hartaasti odottama päivä, kun saa joululahjoja. Tämänkin vuoden joulunodotus mennä hupsahti liian nopeasti ainakin näin aikuisen näkökulmasta tarkasteltuna. Vielä kolme viikkoa sitten joulu tuntui kaukaiselta, mutta nyt se on jo ovella, eikä ajan kulua ole tahtonut oikein tässä kiireessä hahmottaa. Jotain jouluvalmisteluja sentään olen ehtinyt kaiken kiireen keskellä tehdä. Perinteinen joulukortti valmistui muutamassa minuutissa PhotoShopilla edellisten talvien valokuvia yhdistelemällä. Tämän talven kortissa on viime vuonna kuvaamani joulupukki näppäilemässä nykyaikaisesti tablettitietokonetta kenties lasten joululahjalistoja selaillen. Poistin valokuvan valkoisen taustan ja lisäsin 50 pikselin paksuisen valkoisen reunan jäljelle jääneeseen joulupukin kuvaan. Taustalla on tammikuinen kuva Helsingin Kaisaniemenlahdesta vuodelta 2010, jolloin pääkaupungissa koettiin harvinainen luonnonnäytelmä, kun kaikki paikat olivat huurussa. Taustakuvan sinisyyttä olen vielä tehostanut kylmän vaikutelman synnyttämiseksi. Fontti on Ar Carte, joka sattumalta löytyi koneeltani ja tuntui sopivan joulukorttiin. Tekstiä olen vääntänyt aaltomaisesti 30 astetta saadakseni siihen hieman kepeyttä. Lopuksi rasteroin tekstin ja lisäsin siihen 50 pikselin paksuisen ääriviivan, jolloin tervehdyksen ympärille syntyi lumimainen efekti.

Joulukortti

Voit vapaasti käyttää joulukorttia. Kortista on myös englanninkielinen versio, joka löytyy Flickr-kuva-albumistani. Jaan kortin kuvia Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.

Julkaistu sunnuntaina 22.12.2013 klo 10:57.

Edellinen
Pieni japanin sanakirja
Seuraava
Koskenlaskija - osa 231