Tuomas raapaisi koukeroisen allekirjoituksensa mustaprinttiseen kauppasopimukseen ja oli nyt kuittia vaille maanomistaja. Myyntineuvottelija tunki kiireesti kallisarvoisen asiakirjan takaisin vetoketjulliseen salkkuunsa ja Tuomas taitteli oman kappaleensa huolettomasti paidantaskuun.
- Maksu sitten kahden päivän kuluessa tai sopimussakko laukeaa!
Notkea myyntimestari otti jo ensimmäisiä askeliaan takaisin kirkkaan oranssinväriselle pikkuautolleen huutaen matkalla Tuomaalle vielä maksuohjeita. Tuomas hymyili muikeasti ja jäi vielä katseellaan kiertelemään vasta hankkimaansa tonttia. Tästä se sitten alkaa, tuumaili kokenut kiinteistöalan kehäkettu, joka aavistuksen huvittuneena seurasi nuoremman kollegansa hätiköivää lähtöä kiinnittämättä siihen kuitenkaan sen enempää huomiota. Intoa puhkuen tuore maanomistajakeisari palasi Kankaanpäähän ja paineli viipymättä suorinta tietä paikalliseen säästöpankkiin hoitamaan kiinteistöafäärinsä loppuun. Varojen siirto ulkomaiselta tililtä vei tällaisiin ulkomaankomennuksiin kokemattomalta maalaispankilta aikaa, mutta oli vaivan arvoinen kaikista hulppeista palvelumaksuista huolimatta. Siinä pankkivirkailijan toimia ja puhelintoimeksiantoja odotellessaan Tuomas sai massiivisen mahonkitiskin taakse yllättävän vierailijan, kun pankinjohtaja oli saanut kuulla, mistä lie vaikka jonkin talon sisäisen epävirallisen organisaation tiedotuskanavaa pitkin, isosta talletuksesta pankkinsa pohjattomiin holveihin ja tuli hyvän hajuraon etäännyttämänä toivottamaan Tuomaan pankin uudeksi asiakkaaksi. Tuomas kerkesi kuitenkin korjaamaan, että muuttaisi tuota pikaa naapurikuntaan Löysäisiin ja käyttelisi tiliään hyvin todennäköisesti sieltä käsin nyt kun hänellä tuo rantatonttikin oli jo hankittuna. Se tieto sai dirikan hämilleen, ja rillipäinen, määrittelytavasta riippuen noin keski-ikäinen, pohjoismaisen herrain vaatetusketjun halpaan yhdeksänkymmenenyhdeksän euron hintaiseen ruskeahkoon kesäpukuun ja keltaiseen kukkasolmioon sonnustautunut ja kuulemastaan lievästi tyrmistynyt muuten kovin harmaa ja tavallisen näköinen heppu haihtui mitään sen enempää sanomatta takaisin toimiston puolelle akvaariokuutioonsa. Pankkibisnesten jälkeen kiireiseksi heittäytynyt, argentiinalaisen pääjohtajan, vai sanoisimmeko epäsuorasti mafioson, entinen henkilökohtainen kiinteistönvälittäjä kiiruhti siskonsa lainakotterolla vielä samana iltapäivänä parinkymmenen kilometrin päähän Löysäisiin, jossa hän suunnisti paikalliseen kiinteistöfirmaan vain törmätäkseen taas siihen samaan nuoreen kiinteistönvälittäjään, jonka oli aamupäivällä tavannut tonttikaupoilla. Maailma on pieni, kuten sitä tavataan sanoa erityisesti silloin, kun vanha tuttu tavataan uusissa ympyröissä ja niin kävi nytkin, kun Tuomas oli vuokraamassa väliaikaista kortteeria vakituisempaa asuntoa odotellessaan. Rantatontin laho ja mätäinen kesämökki ei ollut asumiskunnossa, joten se oli suosiolla poissa laskuista ja ansaitsi korkeintaan purkutuomion ja siihen päälle varmuuden vakuudeksi murskauspallon suosiollisella heilahduksella aikaansaadun täystuhon.
Tällä kertaa tosin oli myynnissä vain yksi ainokainen tontti, mutta sekin oli jo hyvä alku, ja niinpä Tuomas korotti tarjoustaan houkuttelevasti hintapyynnön yli mutta pitäen hinnan edelleen maltillisena. Myyjän ympärillä seisoi Tuomaan lisäksi se vauraan oloinen vanhaherra, joka päivän tarjouksen kuultuaan nosti tuuhean tummia brežneviläisiä kulmakarvojaan ja esitti kovasti hämmästynyttä ja heti perään yllättynyttä, hän kun varmaankin oli kuvitellut päihittävänsä kilpailijansa kaltaisen nulikan niin rahoillaan kuin kauppiasviekkaudellaankin. Varmasti tuon porhon harmaissa algebraa taitaneissa aivosopukoissa käynnistyi nyt taulukkolaskentaohjelmallekin tuskia tuottaneen massiivisen kalkyylin pyörittely, ja sen tavoitteena oli yrittää suhteuttaa pienen nielauksen aiheuttanut euroluku omaan maksukykyyn. Tovin siinä mahakas kroisos pulleine vatsoineen ja pussimaisine kangashousuineen ja sandaalijalkineineen ja napinläveistään kiristäneine kauluspaitoineen mietti korotusta ja mutisi sitten jotain olemattomaan partaansa päästäen kuitenkin selvällä suomen kielellä suustaan urahduksen, jonka sekä myyjä että tontin kilpakosija ymmärsivät varovaiseksi tarjoukseksi, joka oli edellistä rahtusen verran korkeampi. Tuomas ei aikaillut vaan pani heti perään paremmaksi, ja niin alkoi kaksituhattaluvun kalevalalaisten suohonlaulu, jonka uutterasti jo kaksi kertaa tarjoustaan korottanut nuorimies oli päättänyt voittaa sanoisimmeko tässä vaiheessa että hinnalla millä hyvänsä. Kierroksia ei tosin käyty montaa, ja rahamies korotti enää vain kerran, kunnes antoi periksi. Herramiehen pää painui tappion merkiksi alassuin ja paraatipuolen suunnasta katsottuna oikeanpuoleinen käsi kohosi taivaisiin ja heilahti paiskomista kuvaavalla eleellä alas ja samalla äreä paikallisliikemies kääntyi ja käveli poispäin muhkealle bemarilleen, joka puiden varjossa odottaen kiilteli syvänmeren sinisenä hieman kauempana tontin reunalla. Sekä Tuomas että olosuhteisiin nähden ehkä aavistuksen verran ylipukeutunut langanlaiha kiinteistömonni siinä vierellä katsoivat teatraalista ja sanatonta perääntymistä, mutta Tuomas oli niin innoissaan voitostaan, että äverikön vielä karatessa omille teilleen kohdisti katseensa jo myyntimieheen ja ryhtyi sanoista tekoihin, jos tällaiset kliseenomaiset ilmaisut taas kerran sallitaan. Miehet puristivat toisiaan kädestä, mikä oli täälläpäin maata sopimuksen ele de facto. Mustaan solmioon koristautunut myyntijannu vetäisi kapeasta asiakirjasalkustaan kauppakirjan ja ojensi jostakin pukunsa sisätaskusta huomaamattoman nopeasti poimimansa kuivamustekynän Tuomaalle. Sopimuspaperi levittäytyi muotonsa pitäneen salkun päälle, jolle veijari oli jostain ehtinyt loihtia aanelosen laajuisen pahvialustankin. Tuomas tunsi itsensä nuoresta iästään huolimatta vanhaksi, kun ei oikein ollut tahtonut huomata noita kaikkia häntä vielä nuoremman myyntiveijarin manööverejä. Sulava liikkeet olivat nopeita ja taatusti useaan otteeseen kuin jonglöörin harjoittelemia, koskapa ne niin näppärästi sujuivat tältä oivalta kiinteistönvälittäjältä, ja kas siinä tältä-sana ja jältä-pääte rimmaavat taas hauskasti.
Lehteen painettu muutaman rivin mittainen, mutta tuloksista päätellen erittäin informatiivinen reklaami oli pienestä koostaan huolimatta houkutellut paikalle liudan sekä uteliaita ostoaikeettomia kyläläisiä, että tositarkoituksella kaupoille tulleita paksulompakkoisia äijiä, joilla melkein järjestäen oli pieneksi jääneiden, kiristäneiden kauluspaitojen alta pursuneet isot vatsat, jotka merkkasivat kaiketi hyvinvoinnin astetta jollakin mitta-asteikolla. Saattoihan lyhytsanaisen ilmoituksen hämmästyttävää imutehoa lisätä sekin tosiseikka, että kylällä tämänkaltaiset myyntitapahtumat tyypillisesti tiedotettiin myös oraalisesti turuilla ja toreilla. Tuomaan lisäksi muutama muukin vakavarainen ostajaehdokas oli siis tullut katsomaan tarjolla ollutta maaomaisuutta kiinteistöineen. Pari ensimmäistä kandidaattia luopui kisasta kalkkiviivoilla ja lähti päitään pudistellen nähtyään käytännöllisesti katsoen rappiotilassa olleen mökkirumiluksen. Vanhempi ja äveriään näköinen pulska mieshenkilö oli jäänyt hieromaan kauppoja. Alun alkaen pakkauksessa vielä valkoinen kauluspaita oli alkanut vanhuuttaan ja valehtelematta pesemättömyyttäänkin vienosti kellertää, ja kainaloissa oli jo selvät okran ruskeat läiskät. Kaksi ylintä nappia oli reteesti auki ja veeaukosta pilkotti tulipunaisen ruusunhehkuinen, auringossa moneen kertaan palanut karvainen rinta. Kiinteistönvälittäjää vyöryen lähestynyt herra hikoili suuria eritekarpaloita, jotka valuivat likaisen rasvaisen ja kampaamattoman puoliharmaan sotkuisen tukan alta pitkin pulskia poskia usean päivän ajamattoman sängen sekaan. Nenän alle oli jäänyt vaaleanharmaa, enemmänkin keskeneräistä pääskysenpesää muistuttanut risuparran tupsu, sellainen perinteikäs kalapuikko, jollainen joka toisella tuon ikäisellä eli noin viisi- tai kuusikymppisellä suomalaisella tosiäijällä näytti yleensäkin olleen räkäjarruna klyyvarinsa alla. Tuomas siirtyi hänkin lähemmäs kaupantekijää ja oli jo päättänyt saada arvokkaana pitämänsä tontin haltuunsa. Hänellä oli nimittäin sen varalle aivan toisenlaiset, ja Tuomaasta kun oli kyse niin arvatenkin rahakkaat suunnitelmat. Jos ei ottanut lukuun mökinrotiskoa, kaupan ollut rantatontti oli mitä ihanteellisimmalla paikalla kirkkaan joen varrella. Oikeammin olisi pitänyt puhua purosta, mutta löysäiset, kuten paikkakuntalaisia tavattiin kutsua, pitivät tuota kapeaa ja vähävetistä noroa sentään oikeana jokena, vaikka sitä harvoin löytyi miltään maantiekartalta tai tarkemmastakaan atlaksesta. Paikka paikoin joenuoma oli niin kapea, että sen saattoi pitkällä ja voimakkaalla loikalla hypätä yli vastarannalle, ja siellä täällä puro kohisi kuin koski konsanaan. Näitä koskenkuohuja Löysäisten omalla Rantajoella riitti laskettavaksi asti, eikä sillä laskemisella tässä nyt tarkoiteta mitään tukilla ja keksillä keikarointia vaan jotain ihan muuta, joka kyllä ratkeaa tämän tarinan aikana ennemmin tai myöhemmin ellei sitten vielä ole tullut selväksi. Visionääri kun oli, Tuomas katsoi kuitenkin jo paljon kauemmaksi tulevaisuuteen ja näki siellä pitkän rivin rantatontteja, joille oli rakennettu sarja vuokramökkejä, jotka muistuttivat toinen toisiaan ja kenties ehkä jopa sulautuisivat ympäröivään metsäiseen maastoon. Vaihtoehtoisesti hän kaavaili myyvänsä tontit kesämökkipalstoiksi hyvällä voitolla maalaisuuden askeettisuutta havitteleville kaupunkilaisille.
