Espanjalainen makkarapata

Kuva
Stijn Nieuwendijk

Elintarviketeollisuus tuo jatkuvasti uusia tuotteita markkinoille. Tuotekehitys on taukoamatonta, kun uudet maut valtaavat kauppojen hyllyt ja vanhat jäävät enää vain kuluttajien muisteihin. Tietenkin kaupoista löytää edelleen vanhat hyvät ja tutut tuotteet, mutta näiden lisäksi tarjonta kasvaa alati. Ennen kuin uusi tuote lopulta pääsee kauppoihin, on se käynyt läpi monet vaiheet kuluttajatutkimuksista ja koekeittiöstä alkaen. Lähes valmiit tuotteet tarjotaan toisinaan myös pienelle testiryhmälle arvioitaviksi. Ryhmä koostuu tuiki tavallisista kuluttajista, jotka maistelevat uusia makuja ja kertovat sitten mielipiteensä. Näiden perusteella teollisuus päättää tuotteen lopullisesta kohtalosta. Kävin eilen eräässä tällaisessa makutestissä, jossa pääsin jo ennakkoon tutustumaan tulevaan tarjontaan ja antamaan painavan arvioni uudesta makuelämyksestä. Vaivan palkaksi testaajat saivat muhkean tuotekassin, jossa oli kaikenlaista hyvää. Elintarviketuotteiden joukossa oli mm. lähes litran vetoinen Knorr-tomaattikeittopakkaus. Mietin, miltä pelkkä tomaattikeitto maistuisi, ja tulin siihen johtopäätökseen, että soppaa pitäisi tuunata jotenkin ruokaisammaksi. Luonnollisesti surffasin heti Knorrin sivuille etsimään inspiraatiota ja pianhan sitä löytyikin Ideakeittiöstä. Valitsin viikonlopun ruuaksi espanjalaisen makkarapadan, jonka keskeinen ainesosa on mausteinen tomaattikeitto.

Espanjalainen makkarapata

3-4 annosta
  • 250 g chorizo-makkaraa
  • 1 rkl Flora Kulta juoksevaa
  • 2 perunaa
  • 1-2 sipulia
  • 1 pss Knorr Mausteinen tomaattikeitto punaisella paprikalla
  • 1 rkl tuoretta persiljaa

Pilko makkarat sentin paksuiksi kiekoiksi. Kuumenna rasva noin neljän litran teräskattilassa tai padassa. Lisää sekaan makkarat ja paista niitä muutama minuutti. Kuori perunat sekä sipuli ja pilko ne sopiviksi paloiksi esimerkiksi kuuteen osaan. Lisää ne makkaroiden sekaan. Paista kaikkia aineksia vielä hetki. Kaada Mausteinen tomaattikeitto kattilaan ja hauduta pataa noin 20 minuuttia tai kunnes perunat ovat kypsiä. Pilko persilja silpuksi ja ripottele se valmiin padan pinnalle. Tarjoile pata kuumana vaalean leivän ja raikkaan kivennäisveden kanssa.

Resepti
Ideakeittiö

Julkaistu Fridayna 11.4.2014 klo 16:07 Ruokaohjeet-luokassa.

Edellinen
Valokuvamuseo netissä
Seuraava
Salainen puutarha