Espanjalainen ilta

Syyskausi on täydessä vauhdissa myös kulttuuriharrastusteni suhteen. Eilinen ilta tuli vietettyä Musiikkitalossa ällistyttävän hienon klassisen musiikin viihdyttämänä. Olin jo odottanut esitystä, sillä päätin keväällä ilmestyneen Helsingin kaupunginorkesterin syysohjelmiston perusteella ehdottomasti päästä kuulemaan ja näkemään espanjalaisia musiikkivivahteita sisältäneen esityksen. Ohjelmassa oli eilen ranskalaisten säveltäjien kuuluisia mestariteoksia. Illan aloitti maailmankuulu rapsodia España, jonka Emmanuel Chabrier (1841-894) sävelsi Espanjaan suuntautuneen matkansa innoittamana. Teos sai kantaesityksensä Pariisissa vuonna 1883 ja siitä tuli välittömästi erittäin suosittu. Espanjalaisesta musiikkikulttuurista vaikutteita saanut suuntaus valtasi 1800-luvun lopussa musiikkipiirit niin, että yksi jo toinenkin säveltäjäkuuluisuus halusi jättää espanjalaishenkisen musiikkijälkensä tuleville sukupolville. Näiden muassa oli myös niin ikään ranskalainen säveltäjä Édouard Lalo (1823-1892), joka loihti vuonna 1874 kantaesityksen saaneen Espanjalaisen sinfonian (Symphonie espagnole). Väliajan jälkeen musiikinystäviä hemmoteltiin vielä Robert Schumannin (1810-1856) toisella sinfonialla (op. 61).

Tianwa Yang
Kuva
Tianwa Yang

Musiikki-ilta ei olisi ollut mitään ilman henkeäsalpaavaa solistia. Espanjalaisen sinfonian erittäin vaativat viuluosuudet taikoi ilmoille lupaava nuori viulisti Tianwa Yang (s. 1987). Istuin permannon toisella penkkirivillä ja aivan keskellä salia. Niiltä sijoilta pystyin seuraamaan esteettä melkein aitiopaikalta Yangin taiturimaista työskentelyä enkä voinut muuta kuin leuka rintaan asti pudonneena katsoa silmiä räpäyttämättä uskomattoman ammattimaista viulunkäsittelyä. Viisiosaisen sinfonian päätteeksi en tiennyt, mitä olisin sanonut. Sen verran mykistävää tuo velhomainen soitanta oli, ja se taatusti teki kunniaa Lalon haasteelliselle sävellykselle, jonka hän sävelsi aikoinaan Espanjan Pampolasta kotoisin olleelle Pablo de Sarasate (1844-1908) viuluvirtuoosille. Espanja oli eilen illalla muutenkin hyvin edustettuna, sillä kaupunkimme omaa orkesteria johtamaan oli kutsuttu Mallorcalla syntynyt nuori ja taitava kapellimestari Antonio Méndez (s. 1987). Kaiken kaikkiaan voin summata eilisen musiikillisen illan täydellisesti onnistuneeksi syksyn kulttuuriavaukseksi.

Julkaistu torstaina 9.10.2014 klo 18:46 Musiikki-luokassa avainsanoilla konsertit, kulttuuri ja musiikki.

Edellinen
Hallinnollinen kielenkäyttö
Seuraava
Skannerin asennus - osa 1