Elvytysvideo

Kirjoitin vajaa kuukausi sitten erään videofilmin kuvauksista Helsingissä. Raina on nyt valmistunut ja on katseltavissa YouTubessa. Kyseessä on elvytysvideo, jolla kerrotaan äkillisen sairauskohtauksen saaneen kansalaisen elvyttämisestä keskellä katua ja miten jokaisella ohikulkijalla on velvollisuus mahdollisuuksiensa mukaan auttaa hätään joutunutta henkilöä. Filmin pääosassa on satunnainen jalankulkija, joka saa yllättäen sydänkohtauksen. Ohikulkijat hälyttävät apua ja yrittävät elvyttää kohtauksen saanutta. Elvytystä ohjeistetaan rytmikkäällä diskomusiikilla, joka tahdittaa elvytystoimenpiteitä. Soitto ei ole mikä tahansa biisi, vaan 1970-luvun Bee Gees -hitistä Stayin’ Alive suomennettu käännös. Kivikasvot-showryhmästä tuttu viihdetaiteilija Fredi esitti kappaleen suomeksi aikoinaan nimellä Elää mä sain. Kuukausi sitten Fredi pääsi jälleen ääneen, sillä hän esiintyy videolla ilmi elävänä, tosin noin 36 vuotta hitti-iskelmänsä ensiesityksen jälkeen.

Minullakin oli pieni avustajan rooli videolla. Mistään mainitsemisen arvoisesta esiintymisestä ei voida puhua, koska vilahdan filmillä muutaman sekunnin ajan. Kävelen taustalla kohti tapahtumapaikkaa, jossa on täysi hyörinä päällä juuri silloin, kun osun kohdalle. Videolla pääsen lähikuvaan kohdassa 1:05, ja siihen lupaavasti alkanut elokuvatähden urani sitten päättyykin elokuvahistorian lyhyimpään näyttäytymiseen. Käsikirjoituksessa tehtävänäni oli esiintyä ohikulkijana, koska paikalle oli jo saapunut ambulanssi ja elvyttäjiäkin oli kerääntynyt uhrin ympärille. Elävässä elämässä olisin jäänyt auttamaan maassa makaavaa miestä ja soittanut hätäkeskuksen numeroon 112, mikäli paikalla ei olisi ollut vielä muita ihmisiä. Tämän videon myötä saattaisi auttavat elvytystoimetkin onnistua.

Julkaistu Mondayna 13.10.2014 klo 17:33 avainsanalla videot.

Edellinen
Skannerin asennus - osa 3
Seuraava
Hyväkkäät