Ke

23

Jou

2009

16:41

Yksi yö jouluun

Meillä Suomessa on totuttu joulun alkavan aatosta. Tarkalleen ottaen joulu on vasta joulupäivänä eli aatosta seuraavana päivänä. Monissa maissa lapset saavat joululahjansa joulupäivänä, jolloin muksut kiirehtivät joulukuusen juurelle tai takan reunukselle jo heti aamuvarhaisella. Suomessa lahjat jaetaan jo aattona, jota pidetään ensimmäisenä jouluun kuuluvana päivänä. Aattoon on siis enää yksi yö jäljellä, ja sitten alkaa varsinainen joulunpyhien vietto. Tätä ennen monilla on edessään vielä paljon askareita. Ruoka täytyy laittaa ja siivotakin pitää. Aika ei tunnu millään riittävän, vaikka koko joulukuu on jo puuhasteltu. Joka vuosi joulu tuntuu tulevan aina vain aikaisemmin, vaikka eihän se ole kalenterista mihinkään siirtynyt. Joulu on myös yhtä nopeasti ohi kuin on tullutkin. Ensi viikolla elämä on taas melko normaalia torstain uudenvuodenaattoa ja perjantain uudenvuodenpäivää lukuun ottamatta.

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.