Ma

27

Huh

2009

19:15

Vissymehu

Vappuna ja etenkin vapun aattona kansaa janottaa vietävästi. Janon sammuttamiseen juodaan jos jonkinlaisia liemiä, joilla usein on erikoisia sivuvaikutuksia. Jotkut raportoivat heikentyneestä suuntavaistosta ja toiset taas kovasta päänsärystä seuraavana päivänä. Sivuvaikutukset ovat monenkirjavat. Vapuksi pullotetaan myös omatekoista juomaa, simaa, jolla on pitkät perinteet kansallisessa ravintokulttuurissamme. Siman asemaa perinteisenä vappujuomana ei horjuta juuri mikään. Raikkaan sokerijuoman rinnalle voi tänä vappuna kokeilla aivan uudenlaista ja ehdottoman raikasta virkistysjuomaa, jolle olen antanut nimeksi vissymehu. Juoma on erittäin helppo valmistaa ja se valmistuu nopeasti vain kahdesta ainesosasta. Vissymehu on verrattavissa limonadiin kuitenkin sillä erotuksella, että siinä on vähemmän sokeria kuin tavanomaisissa virvoitusjuomissa. Lisäksi mehu on taatusti tehokas janonsammuttaja eikä aiheuta pahempia sivuvaikutuksia ellei nyt ota huomioon otsalohkon jomotusta, joka johtuu liian kylmänä ja nopeasti nautitusta juomasta.

Vissymehu

2 litraa

  • 1 l vissyä
  • 1 l appelsiinituoremehua

Varaa iso, vähintään kahden litran astia. Sekoita vissy ja tuoremehu astiassa. Laita mehujuoma jääkaappiin edellisenä iltana. Tarjoa mehu jääpaloilla tippaleivän kera. Mehun makua voi vaihdella valitsemalla appelsiinituoremehun tilalle minkä tahansa muun tuoremehun.

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.