Vipinää politiikassa

Vaalityö ensi vuoden eduskuntavaaleihin on täydessä vauhdissa. Vaikka vaaleihin on aikaa vielä noin vuosi, kukaan ei ole voinut olla huomaamatta erityisesti demarien aggressiivista valmistautumista vaaleihin. Kolmen vuoden takainen tappio ja putoaminen hallituksesta kirvelevät vieläkin puolueväkeä. Hinku hallitukseen on ollut kova. Puolue on tuloksetta ehdottanut yhteistyötä nykyhallituksen kanssa ja onpa puoluejohto povannut jopa ennenaikaisia vaalejakin. Demarien oppositiopolitiikka on ollut kieltämättä heikkoa ja puolue on saanut ei-ei-puolueen leiman yrittäessään vastustaa hallituksen esityksiä eduskunnassa. Latinan kielestä johdettu oppositio tarkoittaa sananmukaisesti vastustusta, vastarintaa ja varsinkin politiikassa hallitusta vastustavaa ryhmää. Oppositiopolitiikan ei sen sijaan tarvitse olla jatkuvaa eri mieltä olemista vaan se voi olla rakentavaa hallituksen politiikalle vaihtoehtoista politiikkaa.
SDP on ollut ikään kuin tuuliajolla koko oppositioaikansa. Puolue on yrittänyt tehdä suuria muutoksia johdossaan ja valitsikin pari vuotta sitten Kokoomuksen esikuvan mukaisesti nuoremman ikäluokan puheenjohtajan itselleen. Jutta Urpilainen ei ehkä osoittanut taustalla vaikuttavien demaripuolueen todellisille johtajille ja päättäjille riittävää edistymistä, jonka seurauksena vanha kehäkettu Eero Heinäluoma valittiin alkuvuodesta eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi. Heinäluoma onkin ollut terrierimäisen äänekkäästi esillä ja jättänyt usein puheenjohtaja Urpilaisen varjoonsa. Kansalaiset ovat kysyneet oikeutetusti, kumpi puoluetta todellisuudessa johtaa? Kaikesta arvostelusta huolimatta tyylikäs ja itsevarmuutta uhkuva Jutta Urpilainen valittiin uudelleen puheenjohtajaksi, tosin vastaehdokkaita ei juuri tainnut olla. Uskon, että eilinen valinta antaa Urpilaiselle lisää itsevarmuutta, ja ainakin hän on nyt saanut kenttäväen tuen eikä paluuta patavanhoilliseen johtotroikkaan taida enää olla. Demaritkin ovat alkaneet hyväksyä sen tosiasian, että nyt on nuorten aika.
Kuva
SDP
Sosiaalidemokraattien nahanluonti jatkui eilisessä Joensuun puoluekokouksessa puoluesihteerin valinnalla. Ennakkosuosikiksi oli noussut hieman yllättäen Yleisradion entinen toimitusjohtaja Mikael Jungner, jonka viisivuotiskausi Ylessä päättyi vain vajaa kuukausi sitten. Jungner valittiin odotetusti SDP:n puoluesihteeriksi. Kun eilen katsoin uutiskuvia Urpilaisesta ja Jungnerista, niin myönnettävä on, että siinä taitaa olla melkoinen "dynaaminen duo", tiimi, joka varmasti saa lupaustensa mukaisesti vipinää puntteihin. Muut kaksi puoluesihteeriehdokasta näyttivät kovin tavallisilta ja harmailta sekä värittömiltä äänikuninkaaseen verrattuna. Juuri tällä hetkellä puolue tarvitsikin räväkkään ja värikkään persoonan johtoryhmäänsä eikä mitään liian asiallista virkailijahenkistä tyyppiä. Jungner on Urpilaisen tavoin tyylikkään ja edustavan näköinen herrasmies, mutta ei kuitenkaan liian snobi etäännyttääkseen tavallisen rivikansan ympäriltään. Jungnerista huokuu ehkä hieman liikaa itsevarmuutta, ja toivottavasti se ajan mittaan siitä hioutuu. Miehen lausunnot ovat olleet jonkin verran ajattelemattomia ja varomattomia, vai mitä voidaan sanoa hänen väitteestään, että kansanedustaja on kaikkein puolueettomin jäsen (Yleisradion hallintoneuvoston jäseneksi)? Arvostellessaan viime viikolla Liisa Hyssälän poliittista nimitystä Kelan pääjohtajaksi Jungner oli unohtanut, että hänet itse valittiin Yleisradion toimitusjohtajaksi demarien äänillä ja oman demarijäsenkirjansa perusteella.
Politiikkaa on siis tehty taas Suomen maassa. Mikael Jungnerin poliittinen ura on saanut erinomaisen jatkon demaripuolueen puoluesihteerinä. Mies onkin jo ilmoittanut asettuvansa kansanedustajaehdokkaaksi ensi kevään vaaleissa. Valinnasta ei tälläkään kertaa taida olla epäilystä. Kansanedustaja Jungnerilla olisi sitten tilaisuus huudattaa itsensä (puolueettomaksi) Yleisradion hallintoneuvoston jäseneksi ja näin päästä takaisin entisen työnantajansa johtotehtäviin. Se olisi jonkinlaisen revanssin paikka, sillä Jungnerhan ilmoitti halunneensa jatkaa Ylen johtajana. Nyt kun tällaisia ajatusleikkejä lähdin tässä pyörittelemään, niin kaukana ei taida olla Jungnerin mahdollisuudet Sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtajanakaan. Se saattaisi tietää hänelle jopa pääministerin paikkaa tulevaisuudessa, mutta ken elää, se näkee. Demarien uudelle puoluejohdolle toivottelen onnea ja menestystä!