Ma

19

Maa

2007

17:45

Veret seisauttava vaalivoitto

Eilisestä vaalitulosillasta ei näin äkkiä voi sanoa muuta kuin "No, huh huh!" Tämänvuotiset eduskuntavaalit olivat monessa suhteessa ennätykselliset. Yksistään Sauli Niinistön historiallinen äänisaalis mykistää. Yli 60 000 ääntä lyö kirkkaasti laudalta kaikki aiemmat ennätykset. Vaalien suurin voittaja on kuitenkin oma puolueemme Kokoomus. Kymmenen uutta kansanedustajapaikkaa vie Kokoomuksen eduskunnan toiseksi suurimmaksi puolueeksi, eikä suurimman puolueen positio ollut kiinni kuin yhdestä paikasta. Keskusta säilytti niukoin asemansa, vaikka Kokoomus nyt onkin aivan kannoilla. Vaalien ehdottomasti suurin häviäjä on politiikan vasen laita. Demarit kokivat rökäletappion eikä Vasemmistoliitollakaan ollut juhlimisen aihetta. Poliittinen väri vaihtui nyt selvästi piirun verran oikealle, ja lähipäiviksi on tiedossa tiukat hallitusneuvottelut.

Vaalivoitto oikeuttaa Kokoomuksen hallitukseen. Kun hallitus nyt muodostetaan suurimpien puolueiden voimin, on melko suurella todennäköisyydellä odotettavissa porvarihallitus. Vaalivoitto oikeuttaa Kokoomuksen hallitukseen. Tällaisen historiallisen tuloksen jälkeen ei oikein muitakaan vaihtoehtoja ole kuviteltavissa, vaikka demarit yhä elättelevät toiveita hallituspaikasta. Kansa on toisaalta ilmaissut nyt tahtonsa muutokselle. Jos hallituspohja jatkuu entisellään vielä seuraavat neljä vuotta, olisi se kuin löisi äänestäjiä korville. Äänestäjien tahtoa ei saa jyrätä, ja siksi vaalien tuloksen täytyy näkyä hallituksen kokoonpanossa.

Vaalivalvojaisissa ennätettiin jo miettiä, mikä suisti demarit ja koko vasemman laidan näin valtavaan tappioon. Monet etsivät syytä SAK:n kuolemansuudelmasta eli surullisen kuuluisasta mainoskampanjasta. Varmasti mainoksella oli oma merkityksensä, mutta mielestäni parhaiten tappiota kuvasi Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini Yleisradion vaali-illassa sanomalla: "Sosialismilla ei tämän päivän asioita enää hoideta." Toisaalta demarit uhkuivat itsevarmuutta koko vaalikampanjan ajan ja samanlaista itsevarmuutta oli koko viime vuosi täynnä. Demareiden puheenjohtaja Eero Heinäluoma piti vaalivoittoa niin itsestään selvänä, ettei puolue vaivautunut edes uusimaan vaalisanomaansa. Sama vanha pelottelumentaliteetti jatkui, vaikka maailma ympärillä oli muuttunut jo melkoisesti.

Ilmastonmuutoksesta ei myöskään tullut vaalien puheenaihetta, mikä kertoo siitä, että tavalliset arkipäiväiset asiat ovat paljon lähempänä suomalaisten mieliä. Ilmastonmuutos ja globalisaatio ovat aivan liian suuria asioita tavallisten rivikansalaisten pohdittaviksi, joten parhaiten näissä eduskuntavaaleissa pärjäsivät ne, jotka puhuivat tavallisen ihmisen asioista. Oma ehdokkaani pääsi eduskuntaan toiselle kaudelleen edustamaan meitä helsinkiläisiä kokoomuslaisia. Totesin tässä eräänä päivänä, että olen vuosien mittaan uskollisesti äänestänyt vain kahta eri henkilöä. Näissä vaaleissa päätin kuitenkin vaihtaa ehdokasta. Puolue on aina säilynyt samana eikä minulla ole ollut syytä vaihtaa aatetta, vaikka välillä on ollut heikompiakin vaalimenestyksiä. Mutta nyt voittajien joukoissa on mukava hymyillä. Tähän loppuun sopii lainata edesmenneen valtioneuvoksen Johannes Virolaisen (1914-2000) kuuluisaa lausahdusta: "Kansa on puhunut, pulinat pois!"

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.