Ke

12

Tou

2010

18:52

Valovikailmoitus

Liikennevalot ovat tuttuja kaupunkimiljöössä. Liikennevalo-ohjaus ei ole suinkaan nuori keksintö, sillä ensimmäinen alkeellinen valo-ohjaus koki päivänvalon Lontoossa jo niinkin aikaisin kuin vuonna 1868. Kaasukäyttöinen lyhty on sittemmin kehittynyt sähkövalon myötä meidän aikamme viritykseksi. Samaan aikaan on valo-ohjauksen tarve kasvanut. Varsinaista nykyaikaista liikennevaloa muistuttava laite asennettiin vuonna 1920 erääseen risteykseen Detroitin kaupungissa Yhdysvalloissa. Liikennevalot ovat erottamaton osa liikennettä ja niiden olemassaoloa tuskin horjuttaa mikään. Toisinaan olen miettinyt, että huonosti suunnitellut valojen ajastukset ja tarpeettomat valot kuluttavat valtavasti energiaa, kun liikenne pysähtyy joutokäynnille. Joskus jonkun pinna palaa ja silloin tällöin näkee kolhitun liikennevalopylvään 45-asteen kulmassa. Valot eivät ole ikuisia ja niitäkin pitää huoltaa aika ajoin.

Helsingin, Espoon ja Vantaan liikennevalojen vioista voi ilmoittaa pääkaupunkiseudun yhteiseen vikailmoitusnumeroon (09) 310 37555. Pääkaupunkiseudun liikenteenhallintakeskus ottaa vastaan vikailmoituksia kaupunkien kaikista liikennevaloista ympäri vuorokauden. Kaupunkilaisten toivotaan ilmoittavan etenkin pienistä opastinvaurioista sekä painonappi- ja ääniopastevioista. Pienet viat eivät yleensä aiheuta liikennevalojen kytkeytymistä keltavilkulle, joten tieto niistä ei kulkeudu liikenteenhallintakeskukselle automaattisesti. Suuremmat keltavilkutuksen käynnistävät viat kuten pylväsvauriot, tulevat sen sijaan yleensä suoraan keskuksen tietoon. Vikailmoitusta ei toistaiseksi voi tehdä verkon kautta, sillä liikennevalovikaan liittyy paljon sellaista, josta parasta saada puhelimessa tarkempaa tietoa tarkentavin kysymyksin. Kaupunkikansalaisten valppaus on siis tervetullutta ja näin saadaan liikenne jälleen joutuisaksi nopeammin.

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.