Ke

30

Tam

2008

18:28

Valotusvinkkejä kuvaajalle

Valokuvauksessa on pohjimmiltaan kysymys esineistä heijastuvan valon ikuistamisesta filmille tai digitaaliselle medialle. Meidän tuntemamme valokuvaus on tunnettu jo 1820-luvulta alkaen, jolloin kehitettiin ensimmäiset kemialliset valokuvat. Tätäkin vanhempia mainintoja on olemassa. Noin 1000-luvulla keksitty camera obscura eli vapaasti suomennettuna pimeä huone on nykyaikaisten valokuvauskoneiden esiaste. Muutama vuosisata myöhemmin kehitettiin hopeanitraatti ja 1500-luvulla hopeakloridi. Nämä yhdisteet olivat ensimmäisiä yrityksiä saada aikaan fotokemiallisia ilmiöitä valolla. Varsinainen ensimmäinen pysyvä valokuva otettiin kuitenkin niinkin myöhään kuin vasta 1826, jolloin ranskalainen Nicéphore Niépce ikuisti kuvan rakennuksesta. Tuolloin kuvan valotukseen kului huimat kahdeksan tuntia.

Peterson, Bryan: Understanding ExposureValotus ja valo ylipäätään on kuvaajan tärkein elementti. Kuvan onnistumiseen vaikuttaa toki moni muukin tekijä, kuten itse kamera sekä tallennusmateriaali ja sen ominaisuudet. Kuvaaja säätää kuvauskohteensa mukaan filmin herkkyyttä, sulkimen nopeutta ja aukon kokoa. Näillä säädöillä on suuri merkitys syntyvään kuvaan. Ne säätelevät, paljonko valoa linssien läpi pääsee filmille ja miten pitkään. Kaikkien näiden asetusten ymmärtäminen voi hämmentää aloittelevaa kuvaajaa. Bryan Peterson on kirjoittanut erinomaisen Understanding Exposure -kirjan. Kuten kirjan nimikin jo paljastaa, kyseessä on valotukseen erikoistunut teos. Peterson kertoo monipuolisin esimerkein ja valokuvin valotuksen tärkeimmät vinkit. Kirja on helppolukuinen ja oivallinen perusteos niin vasta-alkajalle kuin jo vähän pidemmällekin edistyneelle valokuvaajalle. Bryan Peterson aloitti kuvaamisen 1970-luvun alussa ja on menestynyt ammattikuvaaja maailmalla. Hän on vuosien mittaan kehittänyt lukuisia helposti muistettavia valotusvinkkejä, joita hän myös käyttää omia kuvia ottaessaan. Understanding Exposure on suositeltava teos jokaisen valokuvaajan kirjastoon.

Peterson, Bryan

Understanding Exposure

How to Shoot Great Photographs With a Film or Digital Camera

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.