La
12
Mar
2011
11:16
Vaikeita sanoja - osa 3
Suomen kielen oikeinkirjoitus tuottaa toisinaan päänvaivaa. Puhekielen sanoja ei aina kirjoiteta samalla tavalla kuin lausutaan, ja monet lainasanat kirjoitetaan intuitiivisesti, mutta tyypillisesti väärin. Tärkeintä on kuitenkin viestin saaminen perille ja ymmärrettävästi. Pienet kirjoitusvirheet eivät vielä muuta sanojen merkitystä, mutta oikein tai väärin kirjoitettuina ne kertovat jotain kirjoittajasta. Myönnän itse painivani jatkuvasti oikeinkirjoitusongelmien kanssa ja joudun vähän väliä tarkistamaan sanoja Kielitoimiston sanakirjasta. Kaikkea ei voi muistaa ulkoa, joten sanakirjoihin turvautumisessa ei ole mitään hävettävää eikä missään tapauksessa mitään väärää. Siksihän ne opukset on tuotettu, jotta niitä käytettäisiin ja niiden apuun turvaudutaan.
Yleisimmät kirjoitusvirheet syntyvät vieraskielisten lainasanojen oikeinkirjoituksessa. Koulun äidinkielen tunnilta muistuu mieleen ohje erityislainojen kirjoittamisesta. Jos sanan lopussa on pääte -oli, -omi, -oni, -ori tai -ovi, kirjoitetaan sana pääsääntöisesti yhdellä o-kirjaimella, esimerkiksi symboli, ekonomi, tamponi, makaroni, alkoholi, monopoli, otsoni, elektroni, meteori, hormoni ja alkovi. Lyhyt vokaali säilyy, vaikka sananloppuun lisätään -inen-johdin, esimerkiksi sanassa melankolinen. Vastaavasti -ogi-päätteiset sanat kirjoitetaan yleensä yhdellä o-kirjaimella, kuten monologi ja pedagogi. Oma lukunsa onkin sitten yhdyssanat, jotka aiheuttavat alati harmaita hiuksia. Oheisessa taulukossa on lueteltu joitakin yleisimpiä vaikeita sanoja ja niiden oikeinkirjoitus.
Sanojen oikeinkirjoitusmuotoja Oikein Väärin Huomautus alla mainittu allamainittu alla oleva allaoleva aloittaa, aloitus, aloitella, aloittelu alottaa, alotus, alotella, alottelu alun alkaen alunalkaen alun perin, alkuperin alunperin, alumperin alun pitäen alunpitäen ampeeri amppeeri ani harvoin, ani varhain aniharvoin, anivarhain aparaatti apparaatti aplodi aploodi appelsiini appelssiini areena arena arkkitehtoninen arkkitehtuurillinen arveluttaa arvelluttaa arvottaa arvoittaa asiaan kuulumaton, kuuluva, asiaankuulumaton, asiaankuuluva avoimuus avoimmuus balladi ballaadi debatti debaatti edellä mainittu edellämainittu edellä oleva edelläoleva ehdoin tahdoin ehdointahdoin elektroni, elektroninen elektrooni, elektrooninen elämäkerta, elämänkertomus elämänkerta enempää enenpää ennen kuin ennenkuin, ennenkun, ennen kun ennen kuulumaton, ennen näkemätön ennenkuulumaton, ennennäkemätön ennen pitkää ennenpitkää, ennen pitkään ennen vanhaan ennenvanhaan enpä empä ensimmäinen ensinmäinen ensin mainittu ensinmainittu, ensimainittu enää enään epäilys, epäilyttää epäillys, epäillyttää erikokoinen eri kokoinen eri lailla, eri tavalla erilailla, eritavalla erilainen erillainen, eri lainen, erinlainen erottaa, erotus, erotella, erottelu eroittaa, eroitus, eroitella, eroittelu fileerata, fileoida fileroida floora flora fluoresoida fluorisoida folio foorumi gepardi gebardi -gogi, -gogia, -goginen -googi, -googia, -googinen graafinen graaffinen hahmottaa, hahmotus, hahmotella, hahmottelu hahmoittaa, hahmoitus, hahmoitella, hahmoittelu hajottaa, hajotus hajoittaa, hajoitus harjoittaa, harjoitus, harjoitella, harjoittelu harjottaa, harjotus, harjotella, harjottelu hauskuttaa hauskuuttaa heprea hebrea hellyttävä hellyyttävä helpottaa, helpotus helpoittaa, helpoitus hierarkia hierarkkia hierarkkinen hierarkinen homogeenisuus homogeenisyys humanitaarinen, humanitaarisena, humanitäärinen, humanitäärisenä huomion arvoinen huomionarvoinen hädin tuskin hädintuskin hylätä hyljätä hälytys hälyytys iankaikkinen iänkaikkinen iiris iris ikään kuin ikäänkuin ilman muuta ilmanmuuta ilmoittaa, ilmoitus, ilmoitella, ilmoittelu ilmottaa, ilmotus, ilmotella, ilmottelu inhottaa, inhottava inhoittaa, inhoittava innoittaa, innoittava innottaa, innottava Internet, Internetiin, Internet-yhteys internet, internettiin, internetyhteys invalidi invaliidi irrottaa, irrotus, irrotella, irrottelu irroittaa, irroitus, irroitella, irroittelu itse asiassa itseasiassa itse kukin, itse kullekin itsekukin, itsekullekin itsekin, itsekään itsekkin, itsekkään jaottaa, jaotus, jaotella, jaottelu jaoittaa, jaoitus, jaoitella, jaoittelu joka ainoa, jok’ainoa joka-ainoa joka ikinen, jok’ikinen jokaikinen joka kohdassa, joka tapauksessa jokakohdassa, jokatapauksessa jollekin jollekkin jollakulla, jommankumman, jomminkummin, jompikumpi, jotenkuten jolla kulla, jomman kumman, jommin kummin, jompi kumpi, joten kuten jonnekin jonnekkin joukoittain joukottain joutua tekemään joutua tehdä jäähtyä jähtyä kaiken kaikkiaan kaikenkaikkiaan kaiutin, kaiuttaa kaijutin, kaijuttaa kaksonen, kaksoset, kaksosveli kaksoinen, kaksoiset, kaksoisveli kalkkiutua kalkkeutua kampanja kamppanja kantarelli kanttarelli karkottaa, karkotus karkoittaa, karkoitus kartoittaa, kartoitus kartottaa, kartotus katalyysia; katalyyttia; katalyyttinen, katalyyttista katalyysiä, katalyyttiä, katalyyttistä katastrofi katastroofi katolinen, katolilainen katoliseen kirkkoon liittyvä katollinen katolla varustettu kauan kauaa, kauvan kehottaa, kehotus, kehotella, kehottelu kehoittaa, kehoitus, kehoitella, kehoittelu kenties ken ties kerta kaikkiaan kertakaikkiaan keskinkertainen keskenkertainen kielitaju kielikorva kiikari kiikarit kiillottaa, kiillotus, kiillotella, kiillottelu kiilloittaa, kiilloitus, kiilloitella, kiilloittelu kiivi kivi, kiwi, kiiwi hedelmästä tai linnusta kilpailuttaa kilpailluttaa kirjasin kirjaisin kirjoittaa, kirjoitus, kirjoitella, kirjoittelu kirjottaa, kirjotus, kirjotella, kirjottelu koettaa tunnustella, kokeilla, tutkia koittaa sarastaa, valjeta; Aamu koittaa kohtalainen melkoinen kohtuullinen sopiva koko ajan kokoajan koko lailla kokolailla kokona, kokonsa koonsa koko; koosta puhuttaessa kollega kolleega kollegio kolleegio kolonia kolonnia ko’oilla, ko’oissa koilla, kooilla, kokoilla, koissa, kooissa, kokoissa koko; koosta puhuttaessa koon kokon koko; koosta puhuttaessa korottaa koroittaa kouraista kourasta kraatteri kraateri kunpa kumpa kutakuinkin kuta kuinkin kuulemma kuulema, kuullemma kuullottaa kuullostaa kuulostaa kuullostaa kuvaannollinen kuvainnollinen kyetä tekemään kyetä tehdä laser laaser liipaista, liipaisu liipasta, liipasu likaantua likastua liu’u liu, liuu kantasana on liukua -logi, -logia, -loginen -loogi, -loogia, -looginen lukuun ottamatta lukuunottamatta luumen lumen lähestulkoon lähes tulkoon markeerata markkeerata metafora metafoora meteori meteoori meteoriitti, meteoriittia meteoriittiä mielin määrin mielinmäärin mieluusti, mieluummin, mieluimmin mielummin mikrofoni mikrofooni minkälainen minkä lainen missäpäin, mistäpäin, minnepäin, missä päin, mistä päin, minne päin mitali, mitalin mitalli, mitallin modeemi modemi vertaa: mopedi moduuli moduli monoliittinen, monoliittisena monoliittisenä monopoli monopooli mormoni mormooni mukaan lukien mukaanlukien muun muassa muunmuassa muunlainen muullainen, muun lainen myi möi perusmuoto on myydä naiivi naivi nauhoittaa, nauhoitus, nauhoitella, nauhoittelu nauhottaa, nauhotus, nauhotella, nauhottelu negatiivinen, negatiivisena negatiivisenä nestemäinen nestemmäinen niin kauan kuin niin kauan kun niin kuin niinkuin niin kutsuttu niinkutsuttu niin sanottu niinsanottu niinpä niimpä nimenomaan nimen omaan nipin napin nipinnapin -nomi, -nomia, -nominen -noomi, -noomia, -noominen näin ollen näinollen olemassa oleva olemassaoleva olemassaolo olemassa olo -oli, -omi, -oni, -ori ja -ovi -ooli, -oomi, -ooni, -oori ja -oovi omatunto, omassatunnossa oma tunto, omassa tunnossa, omatunnossa ompi onpi onpa ompa paikkansapitämätön, paikkansa pitämätön, paikkansapitävä, pitää paikkansa, ei pidä paikkaansa paikkaansapitämätön, paikkaansapitävä, pitää paikkaansa paikoittain paikottain painottaa, painotus painoittaa, painoitus paneeli paneli paraikaa, parastaikaa par’aikaa, parast’aikaa pelottaa, pelotus, pelotella, pelottelu peloittaa, peloitus, peloitella, peloittelu perin pohjin perinpohjin peräkanaa perä kanaa perä perää, perä perään peräperää, peräperään piilottaa, piilotus, piilotella, piilottelu piiloittaa, piiloitus, piiloitella, piiloittelu poispäin pois päin potentiaalinen potenttiaalinen propelli propeli purkamo purkaamo pyramidi pyramiidi pyrkiä tekemään pyrkiä tehdä pystyä tekemään pystyä tehdä pyörätuoli rullatuoli päinvastoin päin vastoin päällekkäin päälekkäin päällimmäinen päälimmäinen rajoittaa, rajoitus rajottaa, rajotus rangaista rankaista rauhoittaa, rauhoitus, rauhoitella, rauhoittelu rauhottaa, rauhotus, rauhotella, rauhottelu reiän reijän kantasana on reikä renessanssi renesanssi riepottaa, riepotus, riepotella, riepottelu riepoittaa, riepoitus, riepoitella, riepoittelu rinta rinnan rintarinnan romani mustalainen romaani kirja ruoan, ruuan kantasana on ruoka ryväs, rypään, rypääseen rypäs, ryppään, ryppääseen röntgen röngten saada aikaan saada aikaiseksi saati, saatikka saatika sairausloma sairasloma sakottaa sakoittaa samankokoinen saman kokoinen samanlainen saman lainen, samallainen samantapainen saman tapainen saman tien samantien samastaa, samaistaa, samastua, samaistua samalla kun samalla kuin sampoo samppoo samppanja sampanja sapeli sapelli sekoittaa sekottaa sekunti, sekunnin sekuntti, sekuntin sen hetkinen sen hetkellinen sen kun, sen kuin senkun, senkuin sen sijaan sensijaan sen verran senverran senhetkinen sikäli kuin sikäli kun sillä hetkellä, sillä lailla, sillä tavalla sillähetkellä, sillälailla, sillätavalla sinne päin, sinnepäin sinänsä sinäänsä sisäänpäin sisään päin sitä mukaa sitä mukaan, sitämukaa sitä mukaa kuin sitä mukaa kun sitä paitsi sitäpaitsi skeptisismi skeptismi, skepsismi spontaani sponttaani suomen kieli suomenkieli, Suomen kieli suomenkielinen suomen kielinen suomenruotsi suomen ruotsi, Suomenruotsi, Suomen ruotsi kieli suomi kieli Suomi maa suurempi suurenpi suurestikin suurestikkin suurin piirtein suurinpiirtein sydämellinen sydämmellinen synonyyminen, synonyymisena synonyymisenä säie säije taaksepäin taakseppäin taimmainen, taaimmainen, takimmainen tarkoittaa, tarkoitus tarkottaa, tarkotus tasoittaa, tasoitus, tasoitella, tasoittelu tasottaa, tasotus, tasotella, tasottelu tavuittain tavuttain teenpä, teinpä, teenpäs, teinpäs teempä, teimpä, teempäs, teimpäs perusmuoto on tehdä teepä, teepäs teeppä, teeppäs perusmuoto on tehdä tehdä johtopäätös, päätellä vetää johtopäätös tehdäkin, tehdäkään tehdäkkin, tehdäkkään perusmuoto on tehdä tehdäänpä tehdäämpä perusmuoto on tehdä tekninen teknillinen teroittaa, teroitin terottaa, terotin Thaimaahan Thaimaaseen kantasana on Thaimaa tiedottaa, tiedotus tiedoittaa, tiedoitus tieteiden välinen, tieteidenvälisyys poikkitieteellinen, poikkitieteellisyys toisin kuin, toisin sanoen toisinkuin, toisinsanoen toisin päin toisinpäin totta kai tottakai totuudenmukainen totuuden mukainen tuiki tavallinen tuikitavallinen tukkeutua tukkiutua tuskinpa tuskimpa tähänastinen tähän astinen tällainen tälläinen tällä hetkellä, tällä lailla, tällä tavalla tällähetkellä, tällälailla, tällätavalla ulospäin ulos päin useimmiten useinmiten, usein miten valottaa, valotus valoittaa, valoitus varta vasten vartavasten vastikään vast’ikään veloittaa, veloitus velottaa, velotus vieri vieressä vierivieressä vihkiäiset vihkijäiset viikoittain viikottain viimeksi mainittu viimemainittu viipeen, viiveen; viivettä kantasana on viive viitoittaa, viitoitus viitottaa, viitotus viivoittaa, viivoitin viivottaa, viivotin virus viirus vuoroittain, vuoroittainen vuorottain, vuorottainen vuoron perään vuoronperään vähintään vähintäin yhtä aikaa, yhtaikaa yhtäaikaa yhtä kaikki yhtäkaikki yhtä kuin yhtäkuin yksinomaan yksin omaan yleensäkin yleensäkkin yllin kyllin yllinkyllin yllä mainittu yllämainittu yllä oleva ylläoleva ylöspäin ylös päin Lähde: Kielitoimiston sanakirja, 2. painos, 2007, ISBN 978-952-5446-21-0
- Julkaistu
- Lauantaina 12.11.2011 klo 11:16
- Linkki
- Vaikeita sanoja - osa 3
- Edellinen
- Isänpäivän tuplasuklaakakku
- Seuraava
- Jaguar E-Type
- Avainsanat