La

2

Jou

2006

14:31

Väänteistä joulua

Twisted Sister: Twisted ChristmasEipä taida olla maailmalla artistia, joka ei olisi julkaissut joululevyä. Jouluälppärin julkaiseminenhan ajoittuu vuoden parhaimpaan myyntisesonkiin, joten miksi näin optimaalista tilaisuutta ei sitten käyttäisi hyväkseen? Olemme tottuneet, että sooloartistit julkaisevat vähintäänkin yhden levyllisen tunnettuja joululauluja. Kuoroon yhtyvät monet orkesterit ja rockbändit. Joululauluista tehdään mitä eksoottisimpia sovituksia. Kaikkea löytyy laidasta laitaan, niin perinteisiä joikuja kuin raskasta metallimusaakin. Eri asia on tietenkin, mitä muuta tekemistä näillä levytyksillä on joulun kanssa kuin vain niiden julkaisuajankohta ja sovitukset.

Hyllyt ovat väärällään paatoksellista ja empaattista joulumusiikkia juuri tähän aikaan. Perinteisesti laulettuja esityksiä on helppo löytää. Toista ovatkin sitten vaihtoehtomusiikin esittäjät, joiden tuotoksia on jo hieman vähemmän tarjolla. Mitenkään helppoa ei levyn valinta tässäkään genressä ole, sillä sen verran monet kevyen musiikin yhtyeet ovat levyttäneet musiikkia omalla musiikkityylillään. Olen jo monia jouluja kaivannut vaihtelua siihen ainaiseen kirkkomusiikkiin ja falsettilaulantaan, että nyt sitten vihdoin ja viimein päätin hankkia raskainta mahdollista joulumusiikkia. Ystävällinen myyjä Stockmannin levyosastolla suositteli minulle Twisted Sister -ryhmän hiljattain ilmestynyttä Twisted Christmas -albumia.

En osta sikaa säkissä edes jouluna. Pakko oli saada kuunnella vähän matkaa tarjotusta levystä. Alku oli lupaava ja skippaillessani kappaleelta toiselle meno sen kuin vain parani mitä pidemmälle levyä pääsi. Tämä pitkäsoitto on juuri sellaista hevimusiikkia, joka menisi vaikka läpi lattian, jos vain antaisi ämyreiden pauhata nupin osoittaessa kaakkoon. Erityisesti hevimusiikissa olen tottunut kuulemaan sähkökitaroiden sijasta moottorisahan ääntä. Twisted Sisterin musiikista ei äkkiseltään osaa sanoa, onko skittojen ääni särjetty ihan aidosti vai onko tuo kaiuttimista suoltuva äänivirta jonkin moottorin aiheuttamaa. Siskojen rumpali on myös päässyt oikeutetusti ääneen ja pytyt kolisevatkin niin kuin hevimusiikissa pitääkin. Mäiskettä ja mätkettä riittää, kun ilmaan kajahtaa White Christmas ja I Saw Mommy Kissing Santa Claus aivan uudenlaisina raskaina sovituksina. Kiekko on pitkästä aikaa piristävää vaihtelua niin joulumusiikkivalikoimassani kuin muissakin musiikkigenreissäni. Levy aiheuttaa pakostakin väänteistä joulua ellei sitten ylensyönti ole hoitanut asiaa jo tätä ennen.

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.