Ke

23

Mar

2011

19:07

Uhkapelaaminen valkokankaalla

Elokuvien uhkapelejä on aina mielenkiintoista katsella. Kyse ei kuitenkaan ole ihan mistä tahansa Kauriinmetsästäjät-elokuvan kaltaisesta turnauksesta, vaan oikeasta uhkapelistä kasinoilla. Elokuvamaailman käsitys peleistä saattaa olla hieman kaunisteltu, ja joskus pelien katsominen on kuin oikean fysiikan etsimistä toimintaelokuvissa. Uhkapelielokuvista ensimmäisenä tulee aina mieleen tietysti James Bond. Salaisen agentin seikkailuja esimerkiksi Monacon kasinoilla on hauska seurata. Bondilla jos kenellä on mukana onnea enemmän kuin tarpeeksi. Tuskin kukaan on koskaan yhtä onnekas pöydän ääressä kuin tämä tyylikäs herrasmiesagentti. Kortinpeluuta on nähty ennenkin hittielokuvissa, vaikkakin paikka paikoin pelin epäuskottavuus tuntuu syövän koko rainan. Mel Gibsonin tähdittämä Maverick-leffa tuntuu vähän väliä ontuvan pahasti epäuskottavan pokerin vuoksi. Onneksi tässä tapauksessa elokuvan tarkoitus on olla vain kevyttä viihdettä, joten tällainen epätarkkuus voidaan ohittaa helpommin.

Nettipokeri on alkanut jälleen kiinnostaa elokuvatuottajia. Filmiteollisuuden huhutaan puuhaavan uutta nettipokeriin pohjautuvaa elokuvaa, johon huhujen mukaan ollaan kiinnittämässä kuuluisa filmitähti Leonardo DiCaprio. Elokuvasta ei juuri ole tihkunut tietoja ja sen tulevaisuus on vielä hieman avoin. Nimekkäiden näyttelijöiden lisäksi elokuvissa käytetään nykyään myös ammattilaisia neuvonantajina, jolloin filkkaan saadaan aito tunnelma. Esimerkiksi Lucky You -elokuvassa nähdään pelipöytien ääressä muutama maailman huippupelaaja cameo-rooleissa, kuten Chris Ferguson, Eric Seidel, John Juanda ja Mike Matusow. Mestaripelaajat takaavat myös sen, että pelipöydissä pelataan oikeilla pokerin säännöillä eikä kasino näytä vasta-alkajien sirkukselta. Ammattilaisten kädenjälki näkyy parhaiten elokuvien aidontuntuisina peleinä, jotka ovatkin kuin oikeissa pokerisaleissa. Internet-pokeri ja sen nousu kansan suosioon on tuonut taas pokeripelin takaisin valkokankaalle. Parhaat nettikasinot ovat tietysti hyvin innokkaita uusista elokuvaprojektista, ja niissä tullaan varmasti näkemään runsaasti sponsorimainoksia hyvää filmiä unohtamatta.

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.