La

30

Huh

2011

13:29

Ubuntu 11.04

Suosittu Linux-jakelu Ubuntu on päivittynyt 11.04-versioon. Uunituore versio eli lempinimeltään Natty Narwhal asentui automaattisesti pikkuruiseen Asus Eee PC 900 -minikannettavaani ilman sen suurempia seremonioita. Käynnistettyäni koneen ilmestyi muutaman minuutin kuluttua ruudulle ilmoitus uudesta versiopäivityksestä. Parin napinpainalluksen jälkeen jakelupäivityksen asennus alkoi. Uusien ohjelmapakettien lataus netistä ei vienyt pitkään, mutta kun tuli niiden asentamisen vuoro, olin yllättynyt. Asennusohjelma arvioi toimenpiteen kestävän yhdeksän tuntia. Edistymistä kuvaavan mittarin päästä ilmestyi ensin yhden pikselin siivu. Mittari eteni etanan vauhtia, mutta noin vartin kuluttua asentamiseen tarvittavaa aikaa oli jäljellä enää kahdeksan tuntia. Tästä eteenpäin arvio vaihteli kahdeksan ja seitsemän tunnin välillä. Jossakin vaiheessa arvio putosi kuuteen tuntiin, kunnes tunnin kuluttua sain tarkemman arvion. Asennus oli edennyt yli puolivälin, jolloin aikaa olikin jäljellä enää reilun tunnin verran. Kaikkiaan Ubuntun päivitys kesti lopulta vain kaksi ja puoli tuntia.

Asennuksen jälkeen aloin tarkastella uuden version ominaisuuksia. Suurelta osin kaikki näytti entiseltään muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Monien ohjelmistojen asetuksetkin olivat jotakuinkin paikoillaan. Muutamia asetuksia jouduin palauttamaan, sillä omat räätälöintini eivät olleet siirtyneet uuteen versioon ja asetukset olivat palautuneet niin sanottuihin tehdasasetuksiin. Miniläppärini pyörii nyt huomattavasti nopeammin kuin Windows 7 -käyttöjärjestelmällä. Seiska oli sittenkin aivan liian järkälemäinen käyttis Asuksen minikannettavaan. Linux on tässä suhteessa kevyempi ja ennen kaikkea paljon nopeampi. Mistään en ole joutunut tinkimään vaihdettuani Windowsin Linuxiin. Kaikki tarvittavat sovellukset ovat käytännöllisesti katsoen saatavilla myös Linux-ympäristöön siinä missä Windowsissakin. Ubuntun käyttäjäystävällisellä käyttöliittymällä koneen käyttäminenkin on helppoa ja muistuttaa paljon suosittua Windows-käyttöjärjestelmää. Oikeastaan ainoa ero näiden kahden käyttiksen välillä onkin juuri nopeus. Linux on millä tahansa mittarilla mitattuna moninkertaisesti nopeampi erityisesti pienessä ja jo valmiiksi hitaanpuoleisessa miniläppärissä.

Kommentit

Mites tuon saa helpoiten lätkästyä asukseen? muistitikulta? Ohjeita.. kiitos

Kale sunnuntai 31.7.2011 klo 21:20 Kale

Ubuntun voi asentaa muistitikulta, jonka valmistelusta löytyy ohjeet toisen juttuni yhteydessä osoitteessa: www.mattimattila.fi/comments/android_minilappari. Käytä CD-tiedoston tilalla Ubuntun ISO-tiedostoa (www.ubuntu.com/download/ubuntu/alternative-download). Katso myös ohjeet Ubuntun-sivulta osoitteesta www.ubuntu.com/download/ubuntu/download kohdasta "2 - Burn your CD or create a USB drive" ja valitse "USB Stick" ja "Show me how".

Matti Mattila maanantai 1.8.2011 klo 17:23 Matti Mattila

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.