La

1

Tou

2010

15:47

Taas lennetään

Islannissa purkautunut Eyjafjallajökull-tulivuori pysäytti Euroopan lentoliikenteen päiviksi. Hetkeen ei mantereen ilmatilassa liikkunut yhtään lentokonetta, mikä lienee ensimmäinen kerta sitten lentoliikenteen alkamisen 1900-alkuvuosikymmenten jälkeen. Tulivuori syöksi tuhkaa, joka levittäytyi laajalla alueelle Euroopan ylle - tai ainakin näin uskottiin. Kaikki tahot eivät jälkeenpäin olleet turvallisuusviranomaisten kanssa samaa mieltä, sillä lentokieltoa on arvosteltu sekä turhana että ylimitoitettuna. Tulivuori on sittemmin rauhoittunut ja elämä on alkanut palata purkausta edeltävään aikaan. Lentoliikenne on palautunut ennalleen ja sen käyntiinlähtöä voi seurata oheisesta videosta, jonka ITO World on tehnyt flightradar24.com-lentotiedoista.

Visualisointi Euroopan ilmatilasta näyttää, miten ilmatila on palautumassa käyttöön oltuaan suljettuna vulkaanisen tuhkan vuoksi. Euroopan yllä leijuneessa tuhkapilvessä oli eri tiheyksiä eri puolilla, joten ensimmäiset lennot alkavat joillakin alueilla 18. päivä huhtikuuta ja 20. päivään mennessä koko ilmatila on jo käytössä. Lentotiedot on tuottanut flightradar24.com ja ne kattavat suurimman osan Eurooppaa. Erityisesti Ranskan lennoissa on puutteita eikä Atlantin ylityksiä ole kuvattu. Kartan on lisensioinut openstreetmap.org ja tekijät Creative Commons Nimeä-Tarttuva -lisenssillä. Visualisoinnin on tehnyt itoworld.com, jota on avustanut ideasintransit.org.

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.