Ma

1

Syy

2008

17:28

Syyskuun ensimmäinen

Syyskuun ensimmäinen päivä on merkki kesän päättymisestä. Kalenterin mukaan vuodenaika on vaihtunut syksyksi. Ulos katsoessaan Etelä-Suomessa on selvät syksyn merkit ilmassa. Harmaata, koleaa ja sateista on kestänyt jo pitkään ennen puolivirallista syksyn julistamistakin. Lähes koko elokuu oli kuin ennenaikainen syksy. Suomen suvi oli todellakin lyhyt. Kolmen kuukauden mittainen kesä tuntuu ällistyttävän lyhyeltä. Tiedossa oleva pitkä syksy ja harmaa leuto talvi ovat omiaan painaman mielialat alas. Kevään tuloa saa taas odottaa parhaimmillaan jopa yli puoli vuotta. Paljon puhutusta ilmastonmuutoksesta voi olla montaa mieltä. Kulunut kesä oli tilastollisestikin tarkasteltuna poikkeuksellisen viileä ja sateinen. Ilmastonmuutoksen ennustettiin muuttavan suvet intiaanikesiksi ja talvet mannereurooppalaisittain leudoiksi. Intiaanikesää ei tullut, mutta talvet ovat olleet mutamana vuonna tipotiessään. Pitääkö epäonnistunut kesä laittaa ilmastonmuutoksen tiliin? Tulevaisuuden ennustaminen näyttää olevan vaikeaa myös säärintamilla. Vielä sopii toivoa, että saamme kauniin ja aurinkoisen syksyn.

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.