Ke

9

Syy

2009

18:27

Syksyn merkit

Kesäisen kaunis aurinkoinen päivä ei ole tänään juuri muistuttanut tulevasta syksystä Etelä-Suomessa. Parinkymmenen asteen lämpötila voisi olla minkä tahansa suvipäivän säätila samoin kuin pilvetön taivas. Kova tuuli on kuitenkin tuonut päivään kesästä poikkeavia tuulahduksia. Puuskat kuuluvat syksyyn, jota siis parhaillaan odotellaan. Katsahdus puiden lehtiin vasta kertoo lähestyvästä syksystä. Pieni osa lehdistä on jo varissut keltaisina maahan. Aurinkokin on jo jonkin aikaa paistanut matalalta keskipäivälläkin. Nämä kaikki merkit viittaavat pitkän ja kuuman kesän päättyneen. Onneksi syksy ja talvi vierähtävät lopulta nopeasti ja uusi kevät koittaa tuota pikaa. Sitä odotellessa pitää nauttia ensin syksyn väriloistosta.

Kirjoita kommentti

Kerro mielipiteesi ja kirjoita kommentti tai viittaa kirjoitukseeni omassa päiväkirjassasi käyttämällä trackback-osoitetta. Kirjoita kommenttisi ilman muotoilua. En julkaise oikeaa nimeäsi enkä sähköpostiosoitettasi, mutta siihen rekisteröity Gravatar näkyy kommentin yhteydessä.

Spammers please note, that your comment is mechanically reviewed with Akismet and automatically rejected when found as spam, so there is no use to fill out this comment form if you intend to send a spam comment, sorry.